Nordbo: Tyttö ilman ihoa

Mads Peter Nordbo: TYTTÖ ILMAN IHOA

Like, 2018, 342 s.

ihastus voi syventyä, vaikka kirja aluksi voisi jopa yököttää. Olen juuri lukenut tämän kirjan, joka on jäätävä trilleri Grönlannista. Kuulin kirjaa kehuttavan ja laitoin sen varausjonoon. Kirjan kansi näytti hyvin synkältä, mutta samalla houkuttelevalta. Tyttö ilman ihoa taas ei antanut mitään vihjettä mitä kirja pitäisi sisällään. Alkuodotukseni olivat perinteisen jännärin tasolla ja ehkä siitä piirun verran enemmän. En arvannut mitä rupesin lukemaan.

Päähenkilönä on tanskalainen toimittaja Matthew Cave, joka on syntynyt tanskalais-amerikkalaisesta liitosta Nuukissa ja palaa Grönlantiin pahan auto-onnettomuuden jälkeen, jossa menetti tulevan perheensä.

Hän saa töitä paikallislehdestä, löytää asiallisen persoonattoman vuokra-asunnon ja aloittaa uuden elämänvaiheen Nuukissa. Paikallislehti haluaa uutisoida jäätiköltä löydetystä muumiosta ja mitä sitten löydölle kävikään? Kuolema vierailee poliisipiirissä, valokuvaajan lapsuudenystävä nahkotaan. Teko muistuttaa kauan aikaa sitten tapahtuneita neljän miehen murhia. Onko tekijä vielä näin pitkän ajan jälkeen sama henkilö? Jännitys tiivistyy, kun paikallispolitiikka, poliisilaitos ja paikallislehden ihmiset haluavat vaikuttaa asioiden kulkuun.

Entä sitten Tupaarnaq? Hän on 14 vuotta sitten perheensä murhaamisesta tuomittu nuori tyttö, joka on vankilassa kasvanut aikuiseksi ja ylläpitää vapauduttuaan jälleen grönlantilaisten tapoja metsästää ja olla luonnossa. On erittäin vaikeaa palata tähän pienyhteiskuntaan Nuukissa menneisyyden taakka mukanaan. Onko hän se tyttö ilman ihoa? Miten hän ja Matthew tapaavat? Syntyykö heidän välilleen suhde vai millaisia jännitteitä kirjailija luo heidän välilleen? Mitä vanhan poliisin muistikirja paljastaa Nuukista?

Minua viehättivät ja ihastuttivat suunnattomasti kirjan luontokuvaukset. Näin sieluni silmin tuon turkoosin ikijään ja nuo tuuliset jääkentät sekä lahdet, joissa hylkeet uivat jäälauttojen joukossa. Kalastusaluksen ja rikospaikkojen haju leijui monta sivua mukanani. Teksti oli ajoittain liiankin kuvailevaa.

Tämä kirja oli kaunis ja karmea yhtä aikaa. Minun oli vaikea päästä alkuun tarinan kanssa, mutta se vei lopulta mennessään ja kirjan loputtua minulle jäi jonkinlainen haikeus. Kirjassa on nimittäin paljon pieniä sivujuonia, jotka kirjailija jättää tahallaan auki. Tämä on trilogian ensimmäinen osa.

Synkkä kansikuva, jossa aluksi näin vain luonnon kauneuden, avautui minulle kirjan luettuani ihan toisella tavalla. Näin siinä muutakin kuin harmaan eri sävyt, luonnonvoiman.

Raisa Alameri

 

Leave a Reply