Onko onnelle algoritmia?

Sain käsiini ennakkokappaleen P.Z. Reizin kirjoittamasta Onnen algoritmi -kirjasta (Happines for humans). Teos kertoo oman arvonsa tuntevista tekoälyistä, jotka päättävät tunkea pitkät piuhansa ihmisten asioihin. Näin ollen voisi sanoa, että kategoria olisi hieman scifi-ish…

Esittelyteksti kuvailee kirjaa näin:
”P. Z. Reizinin Onnen algoritmi (Gummerus) on digiajan hurmaavin romanttinen komedia. Se on nokkela ja kutkuttavan hauska romaani siitä, mikä oikeastaan saa ihmiset rakastumaan. Amorina kirjassa toimii lontoolaisen yrityksen ohjelmoima erittäin kehittynyt ja erittäin kallis tekoäly nimeltä Aiden.”

Nousen aina hieman takajaloilleni kun puhutaan humoristisista kirjoista, koska yksikään ei ole vielä onnistunut lunastamaan tuota korkeaa odotustani. Hihittelin kyllä tämän tahtiin aika ajoin, muttei tämäkään mitenkään hersyvän hauska ollut.
Kaiken kaikkiaan teksti on hyvin suomennettu, mutta jäin silti miettimään, olisiko alkuperäinen ollut hieman enemmän humoristinen kaikkine outoine englantinippeleineen, joille suomenkielessä ei ole vastinetta.
Ajattelin lainata kirjasta hauskan kohdan jolle hörähdin, kunnes huomasin, ettei se vaan toimi yksinään. Se ei ole hauska enää yksin, vaikka se oli hauska kirjassa.
”Varsin moni eläin osaa nukkua silmät avoinna, ja ihmisistä samaan kykenevät ainakin valtion laitosten korkea-arvoiset virkamiehet.” …meh… you had to be there…

Konseptista ja hahmoista pidin paljon! Esittelyteksistä sain hieman sellaisen kuvan (en tiedä miksi kun siinäkin puhutaan tekoälystä), että kyseessä olisi robotteja ja pelkäsin hieman väännettyä romantiikka metallin ja ihmisen välillä. Ei pahalla, metalli on ihan jees \,,/ Kun vihdoin tajusin kyseessä olevan bittiavaruudessa lilluva tekoäly, lähdin eteenpäin suurella innolla.

Tarina etenee aikajanamaisesti ja yhtäkin tuntia voidaan käydä yksi luku läpi, se ei haitannut minua yhtään. Tämä ei ole tylsää tekstiä jossa pussilakanan kuvailu saa silmät lerpsumaan, vaan ennemminkin odottamaan miltä yöpöydän lamppu mahtaa näyttää.

Päähenkilöiden roolin voisi ehkä antaa Aidenille ja Jenille, vaikka monta muutakin saadaan soppaan mukaan. Kirja kertoo aina yhden kappaleen jonkun ”henkilön” näkökulmasta. Kolmannen osapuolen kertomakirjallisuus sopii mielestäni kauniisiin ja maalaileviin teoksiin (kuten korkeaan fantasiaan), kun taas henkilöperspektiivi samaistumiseen. En tässä ainakaan näe joidenkin letkautusten toimivan, jos perään aina lisättäisi ”Aiden ajatteli”.

Suosittelisinko tätä? Voi kyllä! Riippukeinuun, veneeseen, lentokoneeseen, mihin vaan johon kaipaa kevyttä ja kivaa lukemista.
Pienen varoituksen sananen kuitenkin. Mua alko hieman karmimaan miten hyvin meidät ihmiset voi paikantaa ja miten meitä voi vakoilla teknologian avulla. Että sitten KUN ne koneet ottaa vallan, niin ollaan hieman lirissä…

Heidi

Leave a Reply