Aleksi Peura: Jumalan viholliset

Aleksi Peura: Jumalan viholliset: Euroopan noitavainojen historiaa. Like 2018.

FM Aleksi Peura (s. 1990) on tehnyt gradunsa englantilaisten noitauskomuksista. Hän on lisäksi kirjoittanut parisen kaunokirjaa, kauhua ja jännitystä.

Jumalan vihollisissa hän käy noitavainojen kimppuun. Aihetta on tutkittu yllättävän vähän. Esipuheessa hän kertoo, että kirjan tarkoitus on viihdyttää lukijaa historialla, ei olla tutkimus tai yliopistollinen oppikirja. Kirjassa on kyllä loppuviitteet, mutta niissä ei niinkään ilmoiteta lähteitä, vaan kommentoidaan tekstiä. Peura vihjaa, että joukosta saattaa löytyä vitsikin. Tämä on vähättelyä: neuvon lukemaan siis viitteet!

Noitavainojen uhrien määrää on vahvasti liioiteltu. Ne on virheellisesti yhdistetty keskiaikaan. Ne on virheellisesti laitettu kirkon syyksi. Peura kumoaa suuren määrän myyttejä.

Noitausko ja siihen liittyvät vainot olivat moniselitteinen asia. Peura pyrkii osoittamaan, että monet selitykset, kuten naisviha, ovat liian yksinkertaisia tai jopa vääriä kuvaamaan aihetta. Syyt siihen, miksi esimerkiksi Skotlannissa oli enemmän vainon uhreja kuin Englannissa osoitetaan selvästi. Peura perustelee väitteensä hyvin. Hän hylkää myös ajatuksen, että syytetylle pantiin suuhun sanat, joilla hän sitten tunnusti.

Oikeudessa ihmistä syytettiin siitä, että hän oli ehdyttänyt naapurin lehmän. Tuomaria kiinnosti sen sijaan, oliko hän hylännyt Kristuksen Paholaisen tähden. Tuomarit saattoivat olla suunnattoman oppineita; heidän oppinut maailmansa törmäsi rahvaan paljon perinteisempään ymmärrykseen: oikeudenkäynnin lopputulos oli synteesi näistä. Ihmisten maailma oli sellainen kuin he sen ymmärsivät, uskoivat – tai tiesivät sen olevan.

Kirjoittaja ei etsi hyviä ja pahoja, ei etsi syyllisiä, ei paheksu. Historiantutkimuksen tarkoitus on ymmärtää ja kuvata mitä tapahtui.

Noituudesta syytetyn oli sen helpompi välttää tuomio, mitä vähemmän tuomioistuin oli sekaantunut tapaukseen. Toisin sanoen ylempi oikeusaste, joka ei tuntenut asianosaisia, saattoi helpommin huomata, että todisteet olivat riittämättömiä ja ristiriitaisia ja purki tuomion. Näin oikeuslaitoksen kehittyminen pikkuhiljaa teki noitaoikeudenkäynnistä mahdottomia. Toinen tekijä oli elinkeinorakenteen muuttuminen. Mutta kun noitaoikeudenkäynnit päättyivät, mitä seurasi? Onko noituus hävinnyt nykymaailmasta?

Aleksi Peuran näkemyksellinen ja hyvin perusteltu teos on hyvää luettavaa. On se viihdyttäväkin. Suosittelen kaikille, jotka haluavat perehtyä aiheeseen.

Mikko Airaksinen

Leave a Reply