Millaista on olla eläin

Helena Telkänranta:Millaista on olla eläin? Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015.
Kirjoittaja pyrkii kuvaamaan kirjassaan mitä eläimet tuntevat ja mitä ymmärtävät ympäristöstään. Telkänranta ei ole itse tutkinut tätä kaikkea, vaan referoi uusinta tutkimusta. Kirjan alussa käsitellään sitä, miten eri tavoilla eläimet aistivat ympäristöään. Niiden näkemys maailmasta on tätä kautta hyvin erilainen kuin ihmisten.
 Eläimet saattavat nähdä värejä, mitä ihminen ei näe tai viestiä taajuuksilla, mitä ihminen ei kuule. Miksi näin on, eli miksi jokin laji näkee tai kuulee jotain mitä toinen ei aisti, saa selityksen. Siis miksi jonkin lajin kannattaa viestiä juuri korkeilla, toisen matalilla äänillä, jne.
Monet lajit tunnustelevat ympäristöään esimerkiksi kaikuluotauksella, mihin ihminen ei kykene. Miltä siis ihminen näyttää delfiinin näkökulmasta? Sen saamme tietää.
Telkänranta kertoo, että eläimillä on tutkimusten mukaan yllättävän paljon tunteita. Mutta ne tuntevat pikemminkin iloa ja surua, eivät niinkään syyllisyyttä tai kostonhimoa, siihen niiden maailma ei ole tarpeeksi monimutkainen. Tämä ei vastaa lemmikinomistajien kokemusta, mutta kirjoittaja perustelee kantansa selkeästi. Eläin ei myöskään osaa kysyä: ”Mitä tuokin ajattelee minusta”. Eläin tarvitsee älyä tunnistaakseen itsensä itsenäiseksi yksilöksi ja voidakseen asettua toisen asemaan. Tätä taitoa tarvitaan niin toisen auttamisen kuin petkuttamiseenkin.
Mutta miten eläinten tuntemuksia sitten tutkitaan? Tämän aiheen käsittely on mielestäni erityisen kiinnostava osa tarinaa. Toinen toistaan oivaltavampia testejä on keksitty – kyllä tutkijat osaavat! Parhaimmillaan.
Älykkäimmät eläimet näyttävät olevan nisäkkäät, linnut ja kalat. Matelijat ovat sammakkoeläimiä älykkäämpiä, selkärangattomista ei kannata mainita kuin mustekalat. Tämä siis perustuu tietoon aivojen rakenteesta ja testeihin. Sammakkoeläimet ja hyönteiset eivät siis ole älykkäitä – tai sitten emme osaa tutkia asiaa! Mutta miksi selkärangattomat eivät tunne, tai tuntevat täysin erilailla kun nisäkkäät saa myös selityksensä.
Tunteita kannattaa testata juuri älykkäillä eläimillä. Mutta mitä eläin hyötyy tunteista? Tähän kirjassa vastataan hyvin.
Monet ihmiset uskovat, etteivät kalat tunne kipua. Kirja osoittaa vastaansanomattomasti, että tuntevat. Mutta miksi sitten koukusta päässyt kala yrittää tarttua täkyyn heti uudestaan? Sen se pienet aivot ja iso nälkä teettää.
Millaista on olla eläin on kirja, jonka jokaisen koiran- ja kissanomistajan tulisi lukea. Mutta myös eläinkokeita tekeville teos olisi tärkeä. Miten voi testata eläimiä, jos ei ymmärrä niiden käyttäytymistä?
Kirjassa on nautittavaa se, millä tarkkuudella asiat testataan. Tieteellinen näyttö on vakuuttavaa. Toinen miellyttävä piirre on selkeys ja hyvä kielenkäyttö.

Mikko Airaksinen