Lasilinna

Jeannette Walls:Lasilinna. Suom. Raija Rintamäki, Bazar 2014.
Kirja alkaa hätkähdyttävästi, kun tekijä näkee äitinsä kaivamassa roskiksia. Jeannette pakenee paikalta koska ei kestä näkyä.
Siirrytään lapsuuteen. Jeannetten vanhemmat ovat uskomattoman boheemeja. 3-vuotias pikku tyttö keittää nakkeja ja syttyy tuleen. Äiti vie hänet sairaalaan ja isä hakee hänet pois, koska ei hyväksy annettua hoitoa. Perhe muuttaa koko ajan paikasta toiseen ja asettuu asumaan vaikkapa autiomaahan. Lapset tottuvat muuttoihin ja välttävät kiintymästä toisiin lapsiin, koska kohta taas lähdetään.
Tuon tuostakin isä päättää ottaa hatkat, koska FBI tai Gestapo on perässä: pakoon lähdetään aina yöllä ja todellinen vihollinen on velkojat. Niin, isän ilmaisut ovat napakoita ja kääntäjä on joutunut venyttämään mielikuvitustaan niiden kanssa.
Vanhemmat ovat kyvyttömiä huolehtimaan perheestään. Isä saisi töitä sähkömiehenä, mutta on liian persoonallinen (ja juoppo) toisen komentoon. Äiti saisi töitä opettajana, mutta haluaa maalata. Se ei lyö leiville, mutta ei hätää: ”eihän Van Goghkaan koskaan myynyt ainuttakaan taulua”. Niinpä lapsilla ei pahemmin ole ruokaa, vaatteita tai sänkyä huoneessa, jonka katto ei vuotaisi. Lapset häpeävät köyhyyttä ja yrittävät puolustella vanhempiaan. Lopulta mitta täyttyy ja he muuttavat yksitellen New Yorkiin, missä pääsevät kiinni toimeentulon syrjästä. Mutta vanhemmat jatkavat vajoamistaan. Kirjan köyhyyden kuvaus on kiinnostava. Myös mitä on asua yhteisössä, jossa kaikki ovat köyhiä: tällainen yhteisö on kateellinen ja riitaisa ja sen jäsenet kyvyttömiä riistäytymään irti elämästä, jolle he eivät tiedä vaihtoehtoa.
Perheen lapset eivät silti jää ilman mitään perintöä kotoa. Heidät kasvatetaan ennakkoluulottomiksi, ja onhan hyvä sekin.
Kirjasta tulee herkästi mieleen Seitsemännen portaan enkelija sen ankea köyhyys. Vielä pahempaa on joissakin Toni Morrisonin kirjoissa. Niiden päähenkilöitä ei aina auta edes talouden koheneminen, jos ihminen on silti väärän värinen.
Jeannette Walls (s. 1960) on nykyisellään kirjailija.

Mikko Airaksinen