Kalmari

Jukka Kalmari esiintyy jo Hassisen edellisessä teoksessa Popula (2012). Siinä kirjassa esiteltiin joukko yhteiskuntaan ja poliittiseen ilmapiiriin pettyneitä ihmisiä, jotka löysivät kodin Kalmarin perustamasta Popula-puolueesta. Uudessa kirjassa Jukka kalmari palaa politiikkaan ja ministeriksi, jouduttuaan aikaisemmin eroamaan sen takia että oli sekaantunut uusnatseihin ja syyllistynyt väkivaltaan. Kalmarin selitys paluulleen – kanavasulkuvertaus – on loistava esitys tyhjyyttään kumisevasta retoriikasta.
Kun Popula alkoi yhteiskuntaan pettyneiden ihmisten kuvauksella, alkaa Kalmari muutaman älymystöön itsensä lukeutuvan ihmisen esittelyllä. Miten he liittyvät tarinaan, on epäselvempää, mutta paljastuu pian. Kalmari itse pysyy pitkään taustalla ja kasvaa tästä yhä salaperäisemmäksi. Populaanverrattuna kuvaus on fyysisempää, ruumiillisempaa. Populismin herättämän inhon ohella teemana kulkee naisten joutuminen väkivallan uhreiksi ja haluttomuus vaatia hyvitystä. Ja lisäksi tulevat päähenkilöiden ihmissuhdekiemurat.
Kirjassa on useita mieleen jääviä kauniita tai oivaltavia ajatuksia:
He olivat Antin kanssa sulkeutuneet kotiin, siivonneet yhdessä, tehneet ruokaa ja saunoneet, ja Katja oli tuntenut miten heidän kahden kesken olemisensa tiivistyi, niin että kun he perjantai-iltana olivat tarvinneet luolankokoisen kolon, sunnuntai-iltana he olisivat mahtuneet yhteen ainoaan munankuoreen.
Itse juoni on seuraavanlainen. Päähenkilöt uskovat saaneensa käsiinsä todisteen, joka tuhoaa Jukka Kalmarin. Mutta onnistuuko juoni vai räjähtääkö se käsiin, kuten yhä enemmän näyttää käyvän?

Mikko Airaksinen