Paperiprinssi

Amanita, 2015
Kaari Utrion romaanissa Paperiprinssi mennään suomalaisen teollisuushistorian alkuun, niihin aikoihin, jolloin maahamme syntyi paperiteollisuutta.
 Varsin yksityiskohtaisesti Utrio kuvaakin kirjassaan paperinvalmistuksen prosessin. Ilman paperia meillä ei olisi kirjoja, joten ihan siitäkin syystä tunsin mielenkiintoa tätä romaania kohtaan.
 Tietenkin nyt ollaan siirtymässä (osittain?) sähköiseen kirjaan, mutta ainakin itse olen vielä onnellisen vanhanaikaisesti jämähtänyt ihanaan paperikirjaan.
Kertomus alkaa ruukki- ja kartanomiljööstä. Romaanin puolivälissä siirrytään 1830-luvun Helsinkiin. Utriolla on valtavasti tietoa Suomen historiasta sekä tuon ajan elämäntavasta. Voisi jopa sanoa, että kirja on osittain tietokirja. Välillä suorastaan uuvuin. Paperiprinssissä on ainesta vaikka kahteen romaaniin. Kun henkilöitä, tapahtumia ja tietoa on paljon, tuli ainakin minulle lukijana sellainen tunne, että jotakin olisi voinut karsia. Hyvä tarina hukkuu valtavan aineiston alle.   
  
Tietoaineiston alla sykkii romanttinen tarina, joka on Utrion tapaan viihteellinen ja kevyt. Henkilöhahmoissa ei ole syvyyttä, vaan he vaikuttavat ohuilta kuin paperinuket, mikä ehkä tällaiseen paperiaiheeseen sopii ihan hyvin. Kuitenkin pidin kovastikin päähenkilöistä. Wilhelmine Falkensten on pitkä ja hilpeä neiti. Mitkään elämän vaikeudet eivät tunnu lannistavan häntä. Sebastian Ross taas on alussa masentunut ja rujo invalidi, joka löytää elämään uuden vaihteen Wilhelminen avulla. Molemmat ovat rohkeita ja epäsovinnaisia, joten eittämättä he sopivat hyvin yhteen. Kuvittelen heille onnellisen loppuelämän yhdessä.  

MM