Spell it out

Kirjoittaja yrittää saada jotain tolkkua englanninkielen oikeinkirjoitukseen. Ongelma lähti siitä, että alkuperäinen oikeinkirjoitus (Old English) perustui latinalaisen kirjaimistoon, mutta siinä ei ole riittävästi merkkejä tähän. Puuttuvat olivat englannin molemmat th-äänteet. Ne merkittiin riimumerkeillä ð ja þ, mutta nämä jäivät sittemmin pois. Islannissa ne ovat yhä käytössä. Eri kirjurimunkit tekivät erilaisia ratkaisujaan. Normannien myötä englantiin tuli suri määrä ranskan- ja latinankielisiä lainasanoja, samalla kuin Old Englishin tilalle tuli Middle English.
Englanninkielen sekavaan oikeinkirjoitukseen kiinnitettiin huomiota jo varhain. Sen järkeistämiseksi tehtiin useita yrityksiä, jotka kaikki vain pahensivat tilannetta. Kirjaa lukiessaan joutuu epätoivoon. Sanojen oikeinkirjoitus on monimutkaistunut, koska se on matkinut muiden sanojen oikeinkirjoitusta. Esimerkiksi sana delight(mielihyvä) sai kirjoitusasunsa sanoja night ja light matkien, alun perin se kirjoitettiin ”delit”.  Latinasta johdettujen sanojen haluttiin muistuttavan alkuperästään, niinpä sanassa debt (velka), on b joka esiintyy alkuperäisessä latinankielisessä sanassa, vaikka englannissa sitä ei koskaan ole äännetty. Samalla sanassa scissors(sakset) on ääntymätön c, sillä sellainen sisältyy siihen latinan sanaan, josta luultiin kyseisen sanan olevan lainattu. Etymologia tosin oli virheellinen. Tällainen latinismi tietysti kuulosti luontevalta 1500-luvun ihmisistä, jotka joutuivat lukemaan latinaa koulussa.
1500-luvulla aloitti englannin ensimmäinen kirjanpainaja Caxton. Hän joutui palkkaamaan itselleen apulaiset Alankomaista, sillä englannissa kirjapainohan oli uutuus, eikä ammatti-ihmisiä vielä ollut. Nämä eivät osanneet englantia kovin hyvin ja koska englanninkielen sanakirjoja ei vielä ollut, he tarkistivat sanojen oikeinkirjoituksen flaaminkielen sanakirjasta! Nämä kummallisuudet ovat jääneet pysyvästi kielen oikeinkirjoitukseen, vaikkapa sanan ghost (kummitus, henki) ääntymätön h.
Tuplakonsonantin tarkoitus on kertoa, että edellinen vokaali on lyhyt. Tosin k-kirjainta ei tuplata, sillä se näyttää ”rumalta”, vaan korvataan ck:lla. (Todellisuudessa se ei ole lainkaan rumaa, kysykää keneltä tahansa Mikko-nimiseltä).
Vaikka kirjoittaja on oikeassa siinä, että asiat muuttuvat ymmärrettäviksi kun niiden historia tiedetään, saavat nämä sotkut lukijan epätoivoon.
Kiinnostavinta kirjassa on Crystalin mielipiteet siitä, miten oikeinkirjoitusta pitäisi lapsille opettaa, samoin hänen visionsa siitä, miten uudet viestinnän muodot tulevat vaikuttamaan oikeinkirjoitukseen. Jos olet kiinnostunut englannin kielestä tai olet uhkarohkea ja haluat sukeltaa suureen kaaokseen, on tämä kirja sinua varten!

Mikko Airaksinen