Ansionsa mukaan

Donna Leon: Ansionsamukaan. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia. Otava 2016.
Varasin kirjan, sillä siinä ollaan kirjastossa. Eräs kirjan lukenut kommentoi: ”Onpa Leon väsähtänyt”. No, ehkä ei nyt näin huonosti ole, mutta ei tämä tarina ole kovin vauhdikaskaan.
Venetsialaisesta kirjastosta on kadonnut mittaamattoman arvokkaita teoksia, joko kokonaan tai sitten irtosivuina. Brunetti ryhtyy tutkimusiin.
Kiinnostavaa kirjassa on se, että meillä Suomessakin on ollut oma kansainvälinen varkaamme, joka vei karttoja Helsingin Yliopiston kirjaston kirjoista.
Tarina ei tunnu olevan pääasia, vaan kirjoja koskevan tietämyksen esittely, viranomaisista purnaaminen ja Italiaa riivaavan jatkuvan kaaoksen ja välinpitämättömyyden päivittely.
Toisaalta meille esitellään Venetsian lumoavaa rakennuskantaa, kaupungin arroganttia yläluokkaa, kevään etenemistä ja Brunettin perhe-elämää, viimeksi mainittua ei tällä kertaa kovin dramaattisesti.
Kirjan alussa puidaan parin taksiveneenkuljettajan ja hotellipalvelijan välistä riitaa. Siinä ei mielestäni ole mitään italialaisen omalaatuista, vaikka Brunetti katsookin, etteivät riidan nähneet amerikkalaiset turistit voi ikinä käsittää mistä riidassa oli kyse. Rahastahan siinä vain oli puhe.
Kuulustelut etenevät niin hitaasti, että välillä tuntuu siltä, kuin lukisi Mauri Sariolan tekstiä. Brunetti filosofoikin myöhemmin kuulustelutapahtuman hitautta. Jatkuva purnaaminen taas tuo mieleen Tuntemattoman sotilaan.
Ruoka on Donna Leonin kirjoissa tärkeässä osassa. Brunetti käy lounastamassa kotonaan, missä hänen vaimonsa tarjoaa tekemäänsä ruokaa, konjakissa keitettyä viiriäistä ja sen sellaista.

Mikko Airaksnen