New Orleansin tarinoita

William Faulkner: NewOrleansin tarinoita. Suom. Kristiina Drews. Aviador Kustannus 2016.
Olen lukenut Faulkneria vain vähän, lähinnä teoksen Kun tein kuolemaa, jossa Faulkner käyttää taitavasti moniäänistä kerrontaa.
Nyt kädessä oleva kirja on sarja novelleja, jotka Faulkner kirjoitti 1920-luvulla. Tarinoissa on kussakin oma kertojansa. Erilaiset kertojanäänet tarinoiden välillä ovat vahvan persoonallisia. Henkilöitä on monenlaisia. Kaupungissa ensimmäistä kertaa oleva maatyöläinen ei tiedä, miten katu ylitetään. Hän on kuullut, että hänenlaisensa ovat peräisin Afrikasta ja haluaa nyt löytää tien sinne. Toisessa tarinassa mies on huolissaan siitä, että naapuri on vakavasti sairas. Eikä ihme: jos naapuri kuolee, ketä hän sitten häiritsee ja terrorisoi? Armoitettu valehtelija kertoo kerrankin totuuden. Ei riitä, että kerronnasta tulee vakavat seuraukset, lisäksi hän menettää maineensa valehtelijana. Maalaistollot huijaavat viinatrokareita mennen tullen.
Tarinat tuntuvat tapahtuvan syrjäkujilla, siksi kirja ei anna kovin selvää kuvaa New Orleansin kaupungista. Erilaisten kansallisuuksien kirjo tulee esiin, sukupuolten sitä vajaammin, sillä tarinoissa on vähän naishahmoja. Lisäksi heidät kuvataan vähemmän persoonallisesti. Ensimmäisessä tarinassa esiintyy varakas juutalainen, pappi, Frankie ja Johnny, merimies, suutari, satamajätkä, poliisi, kerjäläinen, taiteilija, Magdalen, turisti. Arvatkaa, mitä sukupuolta edustavat edellä olevista ne, joihin ei viitata naisen nimellä?
Rasismi rehottaa tarinoissa. Kirjailija ei toki edusta sitä, mutta kuvaa sitä kyllä.
Teoksen alussa on puuduttavan pitkä esipuhe, jonka ylihyppäämistä suosittelen, varsinkin, jos osaa hypätä noin pitkälle. Itse tarinat paranevat teoksen edetessä. Ei voi muuta sanoa kuin: lisää Faulkneria heti!

Mikko Airaksinen