Nälästä nautintoihin

Kirja on kunnianhimoinen yritys puristaa näinkin laaja aihe 220 sivuun. Kirjassa käsitellään ensin muinaisihmisen ruokavaliota, sitten sitä miten se kehittyi vuosisatojen myötä. Erityistä painoarvoa saavat uskontoihin liittyvät ruokatabut. Kirjassa kerrotaan löytöretkien vaikutuksesta eurooppalaiseen ruokakulttuuriin ja myös siirtomaavallan kauhuista. Hyvä muistutus on se, että uhriaterioilla syötiin yksinkertaisesti, esi-isien tapaan.
Ulkona syöminen saa huomiota. Ravintolaan mennään eri syistä. Jos ihmisellä ei ole keittiötä, hän saattoi ennen vanhaan ostaa ruokatarpeet torilta ja viedä ne ravintolaan valmistettavaksi. Islamilaisen kulttuurin ravintolamaailmaa kuvataan kiehtovasti, ranskan vallankumouksen vaikutusta ruokakulttuuriin samoin. Minusta kirjassa harpotaan eteenpäin liian nopeasti. Antiikin Rooman tai keskiajan Lontoon rahvaan ruokakulttuuria ei valaista. Yksi syy syödä ulkona – mitä kirjassa ei mainita – oli se, että ennen vanhaan työntekijän aika kului – ei pelkästään työpaikalla – vaan myös kävelyyn kotoa töihin ja takaisin. Tämä vei niin paljon aikaa, että oli luontevaa ostaa kuuma piiras jostain kojusta matkaevääksi. Elämä Lontoossa oli niin hektistä, että päivän pääateria siirtyi vuosisatojen kuluessa liki 12 tuntia eteenpäin, aamukymmenestä iltayhdeksän jälkeen! Nämä asiat kerrotaan Ackroydin teoksessa London, the Consice Biography, jonka olen arvioinut toisaalla tässä blogissa.
Kirjassa puhutaan Etelä-Amerikan sokeriplantaaseista. Tässä on virheenä se, että käytetään sanaa sokerijuurikas, kun tarkoitetaan sokeriruokoa. Myöhemmin turismijaksossa menevät ilmeisesti Capri ja Korfu sekaisin.
Kirjassa käydään läpi myös juomakulttuuri. Suomalainen ravintola”kulttuuri” on rajoituksilla kuristettu torsoksi. Huolenpito ei tarvitse tietoa tuekseen. Hollannissa käytetään enemmän alkoholia kuin Suomessa, toisaalta suomalaiset juovat enemmän kahvia kuin hollantilaiset. Niinpä Hollannissa huolehditaan kahvinjuonnin haitoista ja Suomessa alkoholinkäytön.
Myös ruuan osuudesta lastenkirjoissa (Viisikot!) on oma osionsa. Aamiaiset käsitellään. Samoin laihuus/lihavuusihanteet, keittiökulttuurin yhä jatkuva sukupuolittuminen, globalisaation vaikutus ruokamuoteihin ja lopulta kokkiohjelmat ja ruokablogit.
Vaikka teos välillä etenee liian nopeasti harppomalla, sen monipuolisuus korvaa pikkuvirheet. Kirja on kuitenkin hyvä ja nautittava yleisesitys aiheestaan. Jaakko Hämeen-Anttilan tavaramerkki on liittää tarinointiin aina katsaus myös Lähi-Itään.
Toinen kirjoittaja Venla Rossi (s. 1986) on ruokablogisti ja vapaa toimittaja.

Ilmeisesti on pakko kirjoittaa alaotsikossa ”ruoan”, vaikka kukaan ei oikeasti sano tai kirjoita näin.

Mikko Airaksinen