Villi Suomen historia

Kirjassa käsitellään erilaisia sekavia teorioita Suomen muinaisuudesta. 1600-luvulta lähtien, mutta myös nykyaikana elää tarve löytää Suomelle suuri menneisyys. Suomi on ollut kaiken kulttuurin alkukoti, suomen kieli kaikkien kielten alkukieli, suomalaiset ovat olleet pohjoisen Keski-Euroopan valtakansa. Tähän on päästy satunnaisin sanayhteyksin, muinaisia taruja ylitulkitsemalla ja nykyään geenitutkimuksella. Huuhaata yhtä kaikki.
Koskinen ei tyydy vain siteeraamaan hulluista hullumpia teorioita, vaan hän myös analysoi niitä. Mitä tarkoitusta ne palvelevat, miksi ne ovat virheellisiä.
Jokaisen luvun lopussa tekijä keskustelee eri asiantuntijan kanssa siitä, miksi kulloinenkin tutkimus on näennäistiedettä ja mikä oikein on näennäistieteen määritelmä.
Kirjassa esitellään mm. suomalainen Yrjö von Grönhagen, joka vaikutti suuresti Himmleriin. Grönhagen on tuttu myös Heather Pringlen kirjasta Himmlerin suuri suunnitelma.
Yksi nykyajalta tuttu henkilö on hiljattain edesmennyt Kalevi Wiik, joka on selvitellyt eurooppalaisten ja suomalaisten esivaiheita geenitutkimuksen avulla. Geenitutkimus on sinänsä moitteetonta, muttei se tapa, jolla hän yhdistää sen kielitieteeseen. Wiik oli aikanaan ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi, mikä herätti voimakkaita protesteja akateemisissa piireissä.
Suomessa arvostetaan tiedettä siinä märin, että sekavat teoriat pyritään pukemaan tieteen kaapuun, myös vaikkapa kreationistiset.
Teoksen lopussa on vielä kiinnostava keskustelu S. Albert Kivisen kanssa siitä, onko näennäistiede fantasia- ja kauhukirjallisuuden alalaji.
Inkeri Koskisen kirjassa mielestäni parasta on analyyttisyys. Kirjoittaja ei tyydy vain pilkkaamaan kummallista historiankirjoitusta, vaan hakee sille taustoja ja ennen kaikkea varoittaa näennäistieteestä.
Mikko Airaksinen