Oneiron

Tarinassa kerrotaan 7 naisesta, jotka ovat kuolleet. He ovat joutuneet merkilliseen välitilaan, jossa ruumiilliset tuntemukset vähitellen katoavat ja kuolema lähestyy vääjäämättömästi. Kun kaikki muu menetetään, muistot ja tarinat jäävät. Kerronta on hyvin ruumiillista, vaikka juuri ruumiillisuus menetetään.
Kirjaa pidetään feministisenä, sillä siinä ei ole yhtään miestä. Lisäksi osa henkilöistä ovat tulleet miesten kaltoin kohtelemiksi.
Miksi henkilöitä on juuri seitsemän? Näin on Jukolassa veljeksiä ja Kurosawalla samuraita, mutta myös Tuntemattomassa sanotaan erottuvan seitsemän muita tärkeämpää keskushenkilöä. (En yritä tarkistaa tätä). Sanotaan, että ihminen jaksaa pitää mielessään juuri seitsemän hahmoa, sitten menee vaikeammaksi.
Tarinassa liikutaan monilla tasoilla ja käytetään erilaisia kerronnan keinoja. Lukijalle valotetaan niin Swedenborgin ajattelua kuin Englannin 1700-luvun alkoholipolitiikkaa (josta unohdetaan taas olutverotus, mikä jättää tarinan vähän vajaaksi). Lukija saa tietää, miltä tuntuu sydämensiirto ja miltä muka tuntuu, kun naisen kehoon liitetään nuoremman miehen sydän.
Lukijalle annetaan esitelmä syömishäiriöiden ja juutalaisuuden yhteydestä. Samalla käsitellään Bruno Bettelheimin klassikkoteos Kibbutsien lapset. Sana nälkätaiteilija saa uusia ulottuvuuksia.
Tarinassa joukko irrallisia lehtiuutisia, satunnaisia kohtaloita, saa syvyyttä. Kerrontaa leimaa syvä eläytyminen, mutta toisinaan myös töksähtävä kylmä toteavuus.
Kirja on moderni romaani, kerronnan monitasoisuus ja erilaiset tekstityypit kertovat tästä. Kieli on selvää ja ymmärrettävää. Kerronnan myötä asiat loksahtavat paikalleen ja kirjan loputtua kirjan luoma maailma jatkaa olemistaan lukijan päässä.
Toisaalta tarina pääsee hitaasti alkuun, muta eteenpäin lukeminen kannattaa. Minua hieman puuduttaa naisyhteisön kuvaus. Sitä leimaa vahva solidaarisuus, jota höystetään taukoamattomalla riitelyllä.

Mikko Airaksinen