Kyyhkysten lähtö

Melinda Nadj Abonji:Kyyhkysten lähtö. LURRA editions, 2013. Suom. Raija Nylander
Nadj Abonji on vuonna 1968 Serbiassa syntynyt, Sveitsissä asuva kirjailija ja muusikko.
Kyyhkysten lähtö toi kirjoittajalleen useita palkintoja. Kirjassa on pääosassa Pohjois-Serbiasta Sveitsiin emigroitunut unkarinkielinen Kocksisin perhe. Keskushenkilönä on Ildikó-tytär, joka havainnoi ympäristöään tarkasti mutta ei tunteilevasti.
Kocksisit ovat Sveitsissä muukalaisia. Vanhemmat ponnistelevat oppiakseen saksaa ja tapoja. He pitävät kahvilaa, jonka kaikki työntekijät ovat maahanmuuttajia (vaikka työpaikkailmoituksessa kuinka sanottiin, että ”Sveitsittäret ovat etusijalla”). Sveitsissä kaikki on kummallista, vähemmän todellista kuin Vojvodinassa. Kotiseudulla käydessä kuuluu kuitenkin asiaan kehua, miten Sveitsissä kaikki on hienoa ja toimivaa. Perheen tyttäret yrittävät sopeutua elämään kuten sveitsiläisnuoret ja juhlivat farkuissa ja väljissä collegepuseroissa. ”Näytätte aivan miehiltä!”, tuomitsee isä. Ystävälliset ihmiset tiedustavat ovatko he serbejä vai kroaatteja? ”Emme, olemme Vojvodinan unkarilaisia”.
Tilanne Serbiassa pahenee koko ajan ja Sarajevon saarto kestää ikuisesti. Kaikki on serbien tai kommarien vikaa… mutta ovatko heidän tuttunsa serbejä, kroaatteja vai muslimeja? Vai voiko sanoa bosniakkeja? On oikein, että länsi saartaa Serbian. Siinäpä serbit ja kommarit saavat opikseen! Mutta millaiseksi muuttuu heidän sukulaistensa ja tuttujensa elämä saartorenkaassa?
Tyttäret eivät ymmärrä, että heidän vanhempansa kaipaavat kotiin vähintään yhtä paljon kuin he, vanhemmat vain tajuavat, ettei sodan runtelemaan maahan voi palata.
Myöhemmin, niinä harvoina hetkinä, joina olisi ollut mahdollista puhua senastisen elämämme äkillisestä keskeytymisestä, oli aina tuota pikaa selvä, että äidillä ja isällä oli oikeus syvempiin, tuskallisempiin tunteisiin mitä kotimaahamme tuli; sillä, mitä Nomin ja minun sisälläni oli silloin liikkunut oli vain vähän tai ei mitään merkitystä.

Ildikó elää erilaisten maailmojen välissä ja yrittää sopeutua. Hän kuvaa äärimmäisen tarkkaan, mitä tekee, kuinka vaahdottaa maitoa kahvilassa erikoiskahveja varten. Ildikó toimii kuin robotti, siinä määrin, että ”minä” ei ole hänelle persoonapronomini vaan substantiivi. Minä tekee sitä ja sitä, sen sijaan, että sanottaisiin ”minä teen”.  Erikoinen tapa ulkoistaa itsensä tapahtumista… vaan mikä saa Ildikón käyttämään persoonapronominia oikein, muuttumaan hetken ajaksi todelliseksi?
Nadj Abondin kirjaa käsiteltiin Tapiolan kirjaston lukupiirissä 7.10. Piiriläiset pitivät kirjasta ja se herätti keskustelua, maahanmuuttajan asemasta laajemminkin. Lukupiiri kokoontuu Kulttuurikeskuksen pohjakerroksen kokoushuoneessa klo 11-13. Seuraavat tapaamiset ovat:
3.3., 7.4., 5.5.: kirjaa ei ole vielä päätetty

Mikko Airaksinen