Jaakko Hämeen-Anttila

Jaakko Hämeen-Anttila on tuottelias yleistajuisten kirjojen tekijä. Mare Nostrumissa hän jäljittää länsimaisen kulttuurin alkuperää. Kulttuurimme on – kuten tunnettua – peräisin sumerilaisilta. Sieltä se on vaeltanut Kreetan kautta Eurooppaan, tai Egyptin kautta Kreetalle ja sitten muualle Eurooppaan. 1800-luvulla uskottiin, että kreikkalaiset ovat kehittäneet muinaisen kulttuurinsa täysin itse, ”loistavassa eristyksessä” (splendid isolation). Samalla vuosisadalla sumerilaisten ja muiden Lähi-idän kansojen tekstien tultua tunnetuksi syntyi vastateoria, panbabylonismi.  
Antiikin jälkeisessä myllerryksessä kadonneet Aristoteleen ja muiden oppineiden teokset säilyivät islamilaisessa maailmassa. Keskiajalla Eurooppa ei ollut mikään oppineisuuden tai sivistyksen mallimaanosa, kaukana siitä!
Renessanssin myötä antiikin viisaiden teokset sitten käännettiin uudelleen latinaksi ja saatiin eurooppalaisten käyttöön. Mutta ei sellaisenaan, vaan islamilaisten oppineiden kommentoimina. Samalla saatiin myös muuta, islamilaisten omaa kirjallisuutta. Osa tästä on säilynyt vain Euroopassa, islamilaisten maiden kadotettua välillä viisautensa – vuoroin vieraissa!
Miksi eurooppalaiset sitten puhuvat niin vähän aasialaisista juuristaan? Kirjassa siteerataan ohimennen palestiinalaisälykkö Edward Saidia (1935–2003), jonka mukaan Länsi ei arvosta Aasiaa, vaan pitää sitä ”toisena”. Hämeen-Anttila ei usko tätä syyksi. Hän esittää sen sijaan, että nykytutkijat puuhaavat yhä pienempien aiheiden kanssa, eikä yleisesityksiä enää tehdä.
Juuri Mare Nostrumsaa minut ajattelemaan, että jokaisen eturivin tutkijan pitäisi tehdä populaari yleisesitys omalta alueeltaan.
Islamin miekassaJaakko Hämeen-Anttila käsittelee idän ja lännen monivuosisataista konfliktia. Odotetusti hän tekee radikaalin johtopäätöksen: mitään konfliktia ei koskaan ole ollutkaan. Islamilaiset maat sotivat keskenään, Euroopan maat sotivat keskenään, väliin joku islamilainen maa ottaa kristityn maan liittolaisekseen tai päinvastoin. Ajatus konfliktista perustuu ristiretkiajalta peräisin olevaan retoriikkaan, nyt sitä jatketaan terrorismipuheella. Ristiretkien tarkoitus oli muun muassa vapauttaa islamin ikeessä elävät Lähi-idän kristityt. Ristiretkeläiset eivät kohdelleet paikallisia kristittyjä millään tavalla hyvin, eivätkä nämä tunteneet tulevansa vapautetuiksi.
Islamin laajeneminen länteen johtui mongolivalloittajien painostuksesta idässä ja ehkä vähän retoriikastakin: kristityt nimittäin väittivät, että se, joka hallitsee Konstantinopolia, hallitsee maailmaa. Islamilaiset valloittajat eivät pakkokäännyttäneet valtaamiaan kansoja muslimeiksi.
Pointtinsa kirjoittaja tuo esiin selvästi, ehkä jossakin kohdassa uuvuttavasti toistaen.

Trippi ihmemaahanon nimensä mukaisesti erikoinen kirja. Huumeet olivat pitkään sallittuja, myös Euroopassa, ja niitä käytettiin usein kivunlievitykseen. Nautintoaineena huumeet olivat tärkeitä varsinkin siellä, missä alkoholi oli kiellettyä. Euroopassa lääkärit yleisesti myönsivät oopiumia kivunlievitykseen. Erikoinen sanaleikki: nykyinen lääkäri antaa potilaalle lääkemääräyksen. 1800-luvulla se ei ollut tarpeen, sillä lääkeaineet olivat vapaasti saatavilla. Sen sijaan lääkäri kirjoitti reseptin, eli ohjeen siitä, mitä kaikkea piti ostaa kaupasta ja missä suhteessa sekoittaa!
Kirjoittaja suhtautuu kriittisesti moniin legendoihin, kuten esimerkiksi että berserkit – hurjat viikinkitaistelijat – olisivat saaneet rohkeutensa huumeidenkäytöstä.
Kuvaamme huumeiden vaarallisuudesta vaikuttaa se, että nykyään huumeiden vaikutuksesta kertovat rappiokäyttäjät. 1800-luvulla taas äänessä olivat esteetikot ja tarinat olivat erilaisia. Kirjoittaja käykin läpi monia huumeidenkäyttöön liittyviä klassikoita. Tarinat huumeidenkäytön vaikutuksista ovat siksikin ristiriitaisia, että varhaisissa huumeresepteissä oli mukana paljon alkoholia, jolloin vaikutus saattoi aiheutua siitä. Osa huumeidenkäyttäjistä otti ilokaasua, voidakseen käyttäytyä estottomasti. Tällöin käytös ei oikeastaan liittynyt itse huumeeseen.
Vaarallisena huumeidenkäyttö alettiin nähdä vasta epäilyttävien käyttäjien kohdalla: irlantilaiset, mustat ja mikä pahinta, nuoret!
Hämeen-Anttilan mukaan nykyinen pyrkimys käytön totaalikielloksi on lopettanut viihdekäytön ja käytön kivunlievitykseen, kun sen sijaan rappiokäyttö rehottaa. Rappiokäyttöä pahentaa tietysti teollisesti tuotetut huumeet, jotka ovat perinteisiä huumeita voimakkaampia. Kirjoittaja ei kuitenkaan ole täysin varauksetta käytön vapauttamisenkaan kohdalla. Ei ole edes mietojen huumeiden kohdalla. Nykyinen nautintoaineiden käyttö on niin problemaattista ennestäänkin, pitääkö vielä lisää nautintoaineita saada käyttöön?
Tätä Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa on arvosteltu aiheesta toiseen pomppimisesta, arvostelijat olisivat toivoneet enemmän vaikkapa hippien huumekulttuurin kuvaamista.

Mikko Airaksinen