Sitruunoita Sisiliasta ja muita novelleja

Luigi Pirandello (1867-1936) oli italialainen novellisti ja romaanikirjailija, mutta ennen kaikkea hänet muistetaan näytelmän uudistajana. Hänen tunnettuja näytelmiään ovat mm. Kuusi roolia etsii tekijää ja Niin on, jos siltä näyttää. Ensin mainittu on absurdin teatterin klassikko, jälkimmäinen on alkanut elää omaa elämäänsä fraasina, jota mm. Kekkonen käytti.
Luigi Pirandellon tunnetuin romaani on Mennyttä miestä, joka on myös suomennettu.
Like on julkaissut kaksi kokoelmaa Pirandellon novelleja, otsikossa mainitun, ja toisen, nimeltään Ahdasfrakki ja muita novelleja. Tarinat ovat erinomaisesti kirjoitettuja ja paranevat toisella lukemalla. Luigi Pirandellon elämä oli usein vaikeaa. Suku menetti omaisuutensa toistuvasti, Pirandellon isä oli temperamenttinen tyranni, jonka kanssa ei voinut puhua. Pirandello joutui opiskelemaan klassisia kieliä ja kirjallisuutta salaa, samalla kun hänen isänsä luuli opintojen liittyvän kaupallisiin aineisiin. Hänen avioliittonsa oli katastrofi; mitään yhteistä miehellä ja vaimolla ei ollut ja vaimo tuli varhain mielisairaaksi. Oudolla tavalla Pirandello alistui onnettomuuteen (kuten tarinoittensa henkilöt!) ja hoiti sairasta vaimoaan kotona 16 vuoden ajan, kunnes tämä lopulta joutui laitokseen. Hoito oli vaikeaa ja kallista ja Pirandello joutui raatamaan kuin Balzac: kirjoittamaan näytelmiä, novelleja, käännöksiä, ohjaamaan teatterissa ja opettamaan koulussa pärjätäkseen. Hänen novellejaan on myös muokattu näytelmiksi tai filmattu.
Pirandellon elämän suurena virheenä pidetään näyttävää liittymistä fasistipuolueeseen. Tämän johdosta hän sai toiselta laidalta lempinimen P. Randello (=nuija). Pirandellon ratkaisua on ihmetelty ja syyksi yleensä esitetään, että hän näki fasistipuolueen ainoana vaihtoehtona katolisen kirkon tyrannialle. Ehkä juuri tämä askel on jättänyt kirjailijan vähemmälle huomiolle kuin hän ansaitsisi.
Pirandellon novelleissa meille näyttäytyy pölyinen, sadan vuoden takainen Sisilia. Useimmat tarinat ovat pessimistisiä, onnellisia loppuja on vähän. Surkeimmatkin tarinat ovat useimmiten myös humoristisia. Näin lukija jaksaa tarttua yhä uuteen novelliin. Ympäristöä, rakennuksia ja luontoa, kuvataan tarkkaan ja jokseenkin samanarvoisesti. Pirandello ei vie lukijaansa luontoon, mutta puita, puistoja ja pellonpientareita kuvataan kuten rakennuksiakin, tarinan ympäristönä. Tarinoissa esiintyy harvoin pappeja tai korkea-arvoisia henkilöitä, eikä heitä silloinkaan kuvata myönteisesti. Joissakin tarinoissa kuvataan tunnemyrskyä vanhanaikaisen oloisesti (ehkä eniten Mennyttä miestä – romaanissa), mutta muuten ne ovat moderneja. Tapahtumaympäristö kuvataan realistisesti, henkilöt ovat psykologisesti perusteltuja ja sosiaaliset epäkohdat tuodaan esiin.
Novellien henkilöt joutuvat kohtaamaan samoja ongelmia, kuten kirjoittajansakin, köyhtymistä, sairastumista, mielisairautta tai liian nuorena solmitun avioliiton epäonnistumisen. Pirandello, jolla oli uskonnoton tausta, oppi vihaamaan katolista kirkkoa, joka ei anna ihmiselle toista tilaisuutta epäonnisen avioliiton tultua solmituksi.
Sitruunoita Sisiliasta – kokoelman tarinoissa on täysin humoristisia, filosofisia, mutta myös hyvin kauheita ja pessimistisiä esimerkkejä. Tarina Pythagoraan huono onni on kokonaan uusi versio kaksoisolentotarinasta – minä kun luulin, että ne on kaikki jo kerrottu.
Luigi Pirandello sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1934.

Mikko Airaksinen