Pieni musta kirja

Kirjoitin vähän aikaa sitten arvostelun Byattin kirjasta Ragnarök – jumalten tuho. Sen kommenttina kollegani Sonja suositteli Pientä mustaa kirjaa.
Tämän novellikokoelman ensimmäisessä jutussa lapsijoukkoa viedään junalla maaseudulle turvaan Lontoon pommituksilta. Kaksi tyttöä tutustuu matkan aikana. Heillä ei ole mitään tietoa siitä, mitä tapahtuu.
Tytöt pohtivat junassa, oliko kyseessä loma vai rangaistus.
Heille ei ole kerrottu miksi heidät lähetettiin matkaan. Tämä tuo mieleen Erja Dammertin ohjaaman dokumentin Suomen sotalapsista. Siinäkään lapsilla ei ole tietoa siitä minne he ovat matkalla ja miksi. Dokumentissa tätä muistaakseni perusteltiin sillä, ettei lasten ymmärrykseen luotettu eikä siksi tuhlattu aikaa selittämällä. Byattin mukaan taas on mahdotonta selittää lapselle, että tämä lähetetään pois kuolemanvaaran takia; miksi äiti sitten jää sinne?
Penny ja Primrose pitivät toisiaan kädestä ja puhuivat keskenään, että olisipa vänkää, jos he pääsisivät samaan perheeseen, koska silloin heillä olisi sentään toisensa. Heitä komenteleville varsin väsyneen oloisille naisille he eivät sanoneet mitään, sillä pienten lasten oveluudella he tiesivät, että pyynnöt kääntyivät useimmiten itseään vastaan, sillä aikuiset sanoivat mielellään ei.
Olin myyty tämän novellin kohdalla heti alusta lähtien, sillä Byatt tuntuu tavoittavan lapsen maailman erityisen hyvin. Tai vielä täsmällisemmin tyttöjen maailman.
Muut novellit ovat yllätyksellisiä. Esimerkiksi Kivinaisessa ei tapahdu juuri mitään, mutta sen idea on outo ja kuvaus täsmällistä. Suomentajaparka (Kersti Juva) voi tämän jälkeen suomentaa geologian oppikirjan.
Eräässä Salingerin novellissa tapahtumat käynnistyvät, kun kyvyttömiä oppilaita kirjekurssilla ohjaava opettaja saa kurssille oppilaan, joka osaakin piirtää. Vastaavasti Byattin novellissa Materiaalia tapahtumat saavat käänteen, kun kirjoittajakurssille ilmestyy oppilas, joka todella osaa kirjoittaa. Muu luokka linnoittautuu häntä vastaan ja yrittää kukistaa hänet loistavilla kirjoista oppimillaan latteuksilla. Tarinan loppu on puhdasta Byattia.
Nämä omaperäiset tarinat jäävät mieleen. Loistava kokoelma.

Mikko Airaksinen