Ennen Kolumbusta

Charles E. Mann: 1491: Amerikka ennen Kolumbusta, Into kustannus, 2011. (1491: New Revelations of the Americas before Columbus, 2005, päivitetty laitos 2011).
Vuonna 1492 Kolumbus saapui Amerikkaan ja käynnisti tahtomattaan erään ihmiskunnan historian suurimmista katastrofeista. Kirjoittajan mukaan Amerikoissa oli eurooppalaisten saapuessa enemmän asukkaita ja suurempia ja hienostuneempia sivilisaatioita, kuin mitä yleensä ajatellaan. Monet eurooppalaiset kuvaukset ovat kuvanneet Uuden Maailman yhteisöjä vasta siinä tilanteessa kun ne ovat valloituksen ja tulokkaiden mukana saapuneiden kulkutautien tuhoamia. Intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä eurooppalaisten sairauksille: monista kansoista tuhoutui jopa 90 % lyhyessä ajassa.
Monet intiaanien tavat näyttäytyivät primitiivisinä, sillä niiden tarkoitusta ei ole oivallettu.
1970-luvulla sanottiin ”intiaanit elivät ympäristössä, mutta eivät vaikuttaneet siihen”. Nykyään katsotaan, että alkuväestön vaikutus Amerikan luontoon oli hyvin suuri. Intiaanit viljelivät maissia. He polttivat metsän aluskasvillisuutta tai koko metsän puineen, voidakseen paremmin liikkua maisemassa, voidakseen istuttaa mieleisiään kasveja ja puita ja luodakseen riistalle sopivia elinympäristöjä. Eurooppalaiset ihastelivat paratiisia, jossa joka paikassa saattoi kerätä hikkoripähkinöitä tai Amerikan-kastanjoita – nämä eivät kuitenkaan olleet luonnollisia vaan intiaanien istuttamia. Eurooppalaiset ihastelivat riistan määrää, vaikkapa hirviä ja muuttokyyhkyjä, tajuamatta, että nämä olivat lisääntyneet mielettömästi päästyään syömään intiaanien tyhjäksi jättämien peltojen ja istutusten antimia.
Vaikka intiaanien erilaiset ratkaisut yleensä sopeutuivat ympäristöön kestävästi, he toisinaan saivat aikaan paikallisia ympäristökatastrofeja, kuten Pohjois-Amerikan kummunrakentajat Cahokiassa käännettyään joen virtausuoman lisää juomavettä saadakseen.
Kuten mainittu, kulotuksella oli tärkeä osa intiaanien talousjärjestelmässä. Tämä on pysyvä riidan aihe nykytutkijoille. Luonnonsuojeluun orientoituneet tutkijat vastustavat tätä ajatusta, sillä se tuntuu antavan metsäyhtiölle ja viljelijöille vapaat kädet puuttua maisemaan. Mann nimittää tätä asennetta ”terapeuttisen nihilismin vihreäksi muodoksi”. Kirjassa kysytään, hakevatko metsäyhtiöt oikeasti oikeutusta toimilleen lukemalla arkeologisia julkaisuja? On sitä paitsi eri asia suorittaa kulotuksia metsänhoidollisesti ja toisaalta tuhota ympäristöä silmittömästi.
Mannin kirjassa tuodaan esille uusinta tutkimustietoa ja siteerataan alan tunnetuimpia tutkijoita, myös suomalaisia.
Intiaanikulttuureihin tutustuminen oli aikoinaan vahva elämys eurooppalaisille. Intiaaneilta tuntui löytyvän useita aivan uusia ihmisenä olemisen tapoja. Kirjoittaja ei arkaile esittää, että nykyeurooppalaisille – ja varsinkin amerikkalaisille – itsestään selvä tasa-arvon vaatimus on opittu intiaaneilta.
       Mikko Airaksinen