Avainsana-arkisto: maahanmuuttajatyö

Maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuuspalvelujen vuosi 2015

Suomessa pysyvästi asuvien tai täällä työskentelevien vironkielisten määrä on jatkuvasti kasvanut. Vuonna 2015 kehitettiin ja tehtiin tunnetuksi kirjaston vironkielisiä palveluja. Todella taitava ja sympaattinen Helsingi Eesti Laululapsed -kuoro esiintyi Silver Lumin johdolla Entressen, Ison Omenan, Sellon, Soukan ja Tapiolan kirjastoissa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 2015, Espoon kaupunginkirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Kulttuurien rikkaus Espoon kaupunginkirjastossa 2014

Kirjaston maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyössä keskityttiin vuonna 2014 kahden Aluehallintoviraston rahoittaman hankkeen toteuttamiseen (”Vuodenkierto ja juhlaperinteet” ja ”Suomi toisin silmin”) sekä venäjänkielisten palvelujen kehittämiseen. Myös suomen kielen oppimista tukevia palveluja lisättiin. Vuodenkierto ja juhlaperinteet – hankkeen tavoitteena on tutustua erilaisiin juhlaperinteisiin … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 2014 | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Venäjänkielinen kirjasto 2013

Espoon kaupunginkirjasto sai vuoden 2013 alusta hoidettavakseen Opetus- ja kulttuuriministeriön erityistehtävänä Venäjänkielisen kirjaston. Kirjaston toiminta on valtion rahoittamaa ja toimintakenttänä erityisesti pääkaupunkiseutu. Vuonna 2014 palvelut muuttuvat kaukopalvelun käynnistymisen myötä valtakunnallisiksi. Aiemmin Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin alaisuudessa toiminut kirjasto siirrettiin Sellon … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 2013, Espoon kaupunginkirjasto, Venäjänkielinen kirjasto | Avainsanoina , , , , , | 1 kommentti

Maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyön vuosi 2013

Vuonna 2013 järjestettiin ensimmäinen Suomea?! -viikko, johon osallistuivat Entressen, Sellon ja Tapiolan kirjastot sekä Kirjasto Omena. HelMet-kirjastojen yhteisen viikon tarkoituksena on esitellä eri kirjastoissa tarjolla olevia Suomen kielen opiskeluun ja suomalaiseen kulttuuriin liittyviä palveluja. Entressen kirjastossa maisteltiin Suomen kieltä sekä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 2013, Espoon kaupunginkirjasto | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Maahanmuuttaja – ja monikulttuurisuustyötä vuonna 2012

Maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyö keskittyi vuonna 2012 erityisesti venäjänkieliseen toimintaan. Tieto Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin kirjaston lakkauttamisesta ja toiminnan siirtäminen Sellon kirjastoon, venäjänkielisen lastenkirjastotoiminnan seudullinen kehittämishanke (Matroskin-hanke) ja Espoonlahdessa toteutetut kotouttamisillat kasvattivat huomattavasti venäjänkielisille asiakkaille suunnattujen palvelujen tarjontaa. Venäjänkielinen kirjasto aloitti … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 2012, Espoon kaupunginkirjasto | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyö

Vuosi 2010 oli Espoon kaupunginkirjaston maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyön osalta varsin vilkas: erilaisiin tapahtumiin ja koulutuksiin osallistui yhteensä yli 6000 ihmistä. Vaikka tärkein työ tehdäänkin aina kirjastojen arkisessa aherruksessa, kohokohdat kannattaa nostaa esille:  Suurin kulttuuritapahtuma oli Gannaane ry:n ja paikallisen somaliyhteisön kanssa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin 2010 | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti