Espoon kaupunginkirjaston hakeutuva toiminta 2014

Espoon kaupunginkirjaston hakeutuvaan toimintaan kuuluu kaksi kirjastoautoa, kotikirjasto, Puolarmetsän laitoskirjasto sekä kaupunginkirjaston logistiikka-osasto. Logistiikassa ahkeroitiin kasvavan määrän aineistolaatikoiden kanssa ja Kotikirjaston toimintaan tuli uusi palvelu, IT-tohtorin käynnit asiakkaiden luona. Kotikirjasto voitti myös kaupungin vuoden 2014 esteetön teko-kilpailun ensimmäisen palkinnon.

Kotikirjasto taika. palkinto

Espoossa kirjastoautoja on kaksi, Helmi, joka käy sekä päiväkodeilla että iltapysäkeillä ja Välkky joka käy kouluilla, päiväkodeilla ja toimii tapahtuma-autona. Kirjastoauto Välkyssä järjestettiin vuonna 2014 yhteensä 163 tapahtumaa, monet niistä osallistavia ja kokeilevia.

Erilaisten kulttuuritapahtumien (nukketeatteria, musiikkiesityksiä) lisäksi tehtiin mm. kiusaamisen ehkäisy (”Mä en dissaa ”) kiertueita kouluilla, satujoogaa eri kielillä (suomi, englanti espanja) sekä animaatio- ja vinkkausvideopajoja joissa lapset itse tuottivat sisältöä ja vinkkasivat toisilleen.

Palvelutaloille tarjottiin muistimatkoja sekä tarinahierontaa. Kävimme mm. kouluilla, päiväkodeilla, iltapäiväkerhoilla, asukaspuistoissa, palvelutaloilla ja kyläfestareilla.

kartta- välkky pietariin ilman tekstiä

Syksyllä Välkyn tie vei tuolloin kauas Espoon normaalien ajoreittien ulkopuolelle, rajan yli, Venäjälle. Viisi päivää täynnä matkajännitystä, lasten ihastusta, juhlallisia vastaanottopuheita, toimittajien ja kaupunginjohtajien huomiota, sekä paikallisten kirjastotätien kanssa yhdessäoloa. Matkan tarkoitus oli tehdä Venäjällä tunnetuksi suomalaista lastenkirjallisuutta, lastenkirjastotyötä ja kirjastoautotoimintaa.

välkyn tarina 1

Kevätkuumeeseen karaokea. Singstaria Merivalkaman koululla.

välkyn tarina 2

Välkky paikkakunnan filmijuhlien, Espoo Cinen viestikapula, lasten lyhäreiden laboratorio.

välkyn tarina 3

Kirja vinkatkoon itse itsensä. Koodilla vinkkivideot auki, ensimmäisenä kirjastoautoissa. 

välkyn tarina 4

Rutiinireitit ei aina innosta. Välkyn vaellusvietti vei voiton ja koko auton Hankoniemelle, partioleiri Väiskin satojen viikareiden vieraaksi. Videotyöpajan iPadit olivat kovilla.

välkyn tarina 5

Kirjastoautojen periaate 1: KETÄÄN EI KIUSATA!!! Toukokuussa 2014 tätä todistettiin espoolaisilla ala-asteilla ja syyskuussa yläasteilla.

välkyn tarina 6

Teatterin ja musiikin magiaa; varjoilla ja vähemmin varjoin. Välkky toteuttamassa espoolaista vierailuteatterikonseptia.

välkyn tarina 7

Kyllä Espoon tarinaan myös kosketusta tarvitaan. Talvinen tarina palvelutalolla – kirjastoautossa.

välkyn tarina 8

Ja nyt ei kirjastoautot ja asiakkaat eksy toisistansa. Ensimmäisenä MAAPALLOLLA, Espoon kirjastoautojen karttasovellus: http://kirjastoauto.espoo.fi/

Teksti: Petri Müller ja Eva Wilenius

Kuvat: Petri Müller, Toni Vainionpää, David Munoz

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.