Lähikirjastot vuonna 2013

Espoon kaupunginkirjasto perusti lähikirjastoprojektin vuonna 2013. Projektin toiminta-aika on kevään 2014 loppuun. Tavoitteena on pohtia lähikirjastotyön osaamistarpeita, kokoelmatyötä – erityisenä painopisteenä lasten ja nuorten kokoelmapalvelut, aukioloja, viestintää ja alueen sisäistä yhteistyötä. Lähikirjastossa kollegiaalinen tuki voi olla toisessa toimipisteessä ja jokaiseen kokoukseen ja koulutukseen on pyydettävä kauempaa sijainen, jotta kirjasto pysyy silti auki. Toimintaympäristönä lähikirjasto on antoisa ja monipuolinen, mutta oman työn suunnittelulle on tavallista tiukemmat rajat.

Vuoden loppuun mennessä lasten ja nuorten kokoelmapalvelujen osaprojekti ehti hyvin puoleen väliin – kunnes johtoryhmä lisäsi keskisuuret Kivenlahden ja Soukan osaksi työtä. Onneksi tekijämme Pauliina Luova sai kotikirjastostaan luvan jatkaa! Aikuisten kokoelmapalveluita perattiin kyselyn avulla. Lisäksi maantieteen laitoksen vaikutusaluetutkimus on tuottanut niin kokoelmista kuin palveluista tietoa asiakaskyselyn ja tilastollisen tutkimuksen avulla. Kevät riittää juuri ja juuri älykkäiden päätelmien tekoon.

Aukioloihin ei ole mahdollista saada käsipareja, mutta toivomme kirjastopalveluiden saatavuuden mahdollistuvan teknologialla esimerkiksi Suomenlinnan HSL-korttikokeilun tapaisilla keinoilla. Kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni tuli projektin sparraajaksi aukiolojen kohdalla. Toimintamuotojen ja osaamistarpeiden kehittämistyössä projekti on konsultoinut koulutuksista ja opastuksista vastaavaa asiantuntijaamme Tiina Rysästä sekä palvelujohtaja Ellen Karhulammen vetämää verkkopalvelujen kehittämisryhmää eli Vesi-ryhmää.

Lähikirjastopalvelut ovat vaikutusaluetutkimuksenkin perusteella rakastettuja ja kohdentuvat selkeästi kirjaston lähialueen palveluksi, jota käyttävät ne asiakkaamme, jolle liikkuminen kauemmas on hankalaa tai lähikirjaston yksilöllinen ja lähestyttävä palvelu on ensisijainen valinta. Jokainen aukiolotunti on arvokas käyttäjälle ja kirjasto haluaa pitää niistä kiinni. Lähikirjastoprojekti haluaa tuottaa vielä paremman käyttäjäkokemuksen motivoituneen ja osaavan henkilökunnan voimin kaikkina tulevina vuosina projektissa laadittujen ja siitä eteenpäin kehitettävien toimintatapojen siivin.

Jokaisessa lähikirjastossa on tapahtunut monenlaista ja vuoden 2013 toimintakertomus jatkuukin tarinalla kirjasto kerrallaan. Kirjaston parhaiden perinteiden mukaisesti aakkosjärjestyksessä!

 

Haukilahti

WP_20131129_001

Kirjaston kokoelmaa on uudistettu poistamalla runsaasti vanhentunutta kirjallisuutta, etenkin aikuisten tietokirjoja. Lähikirjastoprojektin yhteydessä myös lasten kokoelmaa selkiytettiin ja uudistettiin.

Kirjasto oli mukana opastustapahtumasarjassa, jossa asiakkailla on mahdollisuus saada tietoa ja kysyä erilaisista älylaitteista ja niiden käytöstä. Päiväkotiryhmille pidettiin satutunteja sekä suomen- että ruotsinkielellä säännöllisesti. Niina Bell piti kirjastossa osallistuvan laulutuokion ja nukketeatteri Krokelin esitys pidettiin monitoimitalolla.

Haukilahden kirjastossa on sisäilmaongelma, joka ilmenee epämiellyttävänä hajuna. Marras-joulukuussa tehtiin alapohjien tiivistys. Remontti kesti kuusi viikkoa, jona aikana kirjasto pidettiin auki vaikka osa kokoelmista jouduttiin pitämään kärryissä.

 

Kalajärvi

Kuvataidekoulun_nayttely_Kalajarvella

Kalajärvellä yhteistyö Espoon kuvataidekoulun kanssa jatkui vilkkaana. Oppilastöitä oli näytteillä kirjaston tiloissa sekä kevät- että syksykautena. Nina Bell konsertoi keväällä ja Tomi Pulkkinen syksyllä. Kirjavinkkaustapahtuma keräsi myös pienen yleisön.

 

Karhusuo

Tomi_Pulkkinen_Karhusuolla

Karhusuolla oli tapahtumarikas vuosi. Älykiertue huhtikuussa keräsi paikalle lapsia ja aikuisia (ja Onni-kissan, Karhusuon Facebook-julkkiksen). Tomi Pulkkisen ja Riitta Leivon yhteisesitys syyskuussa ”Suomen leijonan jäljillä” johdatteli yleisöä musiikin ja draaman avulla Suomen historiaan. Lokakuun SeniorSurf-tapahtuma onnistui mainiosti ja oli samalla myös lähtölaukaus Lainaa kirjastonhoitajaa -toiminnalle Karhusuon kirjastossa. Anu Harkin jouluinen askartelupaja järjestettiin joulukuussa. Satukahvit ovat olleet koko vuoden viikoittainen menestystapahtuma.

Karhusuon koulu käyttää ilta-aukiolopäivinämme kirjaston tiloja opetuskäyttöön ja Gumbölen omakotiyhdistys järjesti mm. Halloween-juhlat lähiseudun perheille.

 

Kauklahti

pirkko arstilan teeilta_281013

Yhteistyön tiivistyminen nuorisotoimen ja koulun kanssa oli merkittävin asia Kauklahden kirjastossa v.2013. Kirjasto osallistui viereisen koulun 7. luokkien ryhmäytyspäivään järjestämällä kirjastosuunnistuksen. Hauskaa näytti olleen lopuksikin, kun oppilaat kuvasivat toisiaan iPadeilla. Pirteä tettiläinen kokosi sadoista otoksista valokuvanäyttelyn kaikkien asiakkaiden katseltavaksi.

Kirjasto osallistui myös 8. ja 9. luokkien päihteiden vastaiseen päivään yhdessä Nuokun ja koulun kanssa. Teimme päihdevisan, jonka vastausten purussa tuli paljon uutta tietoa ja moni harhaluulo oikeni.

Seitsemäsluokkalaisille vinkkasimme tietokirjoja opettajan pyynnöstä. (8.,9. ja 10. luokkien genre- ja kotimaisen kirjallisuuden vinkkaukset hoidettiin alkuvuonna 2014). Alakoululaisia kävi vinkkauksissa tusina luokkaa.

Mukavimmat aikuisten tapahtumat olivat teeilta ja Intia-ilta. Kansansuosikki Pirkko Arstila kertoi eri teelaaduista, niiden ominaisuuksista ja vaikutuksista. Ja mikä parasta: yleisö sai maistella muutamia erikoisia teelaatuja.

Intia-illassa saimme nauttia kauniista Bollywood-tanssiesityksestä, mielenkiintoisesta Intia-aiheisesta kirjavinkkauksesta, hurmaavasta diashowsta sekä kuulla vapaaehtoistyöntekijän kokemuksia Intiasta.

Kokeilumielessa ajoitimme uutuuskirjavinkkauksen ja teeillan samaan iltaan käsityökerhon kanssa. Toki niin, että aluksi käsityökerholaisilla oli aikaa jutustella keskenään ja ohjelma alkoi myöhemmin. Palautteen perusteella konsepti vaikuttaa toimivalta.

Käsityökerho kokoontui joka kuukausi paitsi ei kesällä. Lukupiirissä keskusteltiin kahdeksan kertaa. Bokprat pidettiin sydäntalvella. Älykiertue vieraili huhtikuussa. Myös muutamia lainaa kirjastonhoitaja-sessioita kysyttiin.

Tomi Pulkkisen konsertit keräsivät alueen päiväkodeista yli 200 lasta ja hoitajaa nauttimaan hänen riimittelystään. Satutunteja oli yli 60 kappaletta, joista ruotsinkielinen noin kerran kuukaudessa. Kestävän kehityksen yleisötilaisuuksista kompostointi kiinnosti enemmän kuin ”fiksu vähentää ruokajätettä”-tilaisuus.

 

Laajalahti

???????????????????????t WP_000108

Asiakkaat ja heille tarjottavat kokoelmat ja palvelut ovat Laajalahden kirjaston keskiössä. Järjestimme kirjastossa nojatuolimatka maailman ympäri nimisen näyttelyn, jossa oli esillä kirjallisuutta kaikista maanosista. Tällä tavoin asiakkaat saivat käyttöönsä myös muiden kirjastojen kokoelmia. Aikuisten lukupiiri kokoontui noin kerran kuukaudessa. Aikuisten kokoelmaa on uusittu poistamalla erityisesti vanhentuneita tietokirjoja. Lasten kokoelmaa selkeytettiin lähikirjastoprojektin yhteydessä.

Kirjasto osallistui nk. älykierrokseen, jossa asiakkailla on mahdollisuus saada tietoa ja kysyä erilaisista älylaitteista ja niiden käytöstä.

Kirjaston tilat ovat pienet ja välillä meluisat. Asiaa helpottaaksemme aloimme pitää alakerrassa nuokkaria torstaisin, jossa nuoret voivat kokoontua häiritsemättä kirjastossa asioivia.

Pienille lapsille tarjosimme Niina Bellin pitämän lasten konsertin sekä päiväkodeille satutunteja. Laajalahden alakoululaiset kävivät vinkkauksissa ja muissa opetustapahtumissa.

Laajalahden kirjaston 60-vuotis- taipaleen kunniaksi tarjosimme asiakkaille kakkua ja kahvia.

Osallistuimme Laajalahtipäivään syyskuisena lauantaina pitämällä kirjaston auki.

 

Laaksolahti

kirjastovälitunti lintu2

 

Laaksolahden kirjaston vuosi 2013 oli täynnä kivoja ja tärkeitä juttuja kaikenikäisille.

Lapsille tapahtumia ja toimintaa oli ilahduttavan paljon. Kevään ajan lapsille järjestettiin lautapeli-iltoja. Sekä kevään, syksyn että talven arkista touhua ovat rytmittäneet kivasti viikoittaiset satutunnit pienemmille lapsille ja kirjavinkkaukset ala-asteen oppilaille. Tomi Pulkkisen musiikkituokiot lapsille ovat olleet suosittuja ja pidettyjä. Helmikuussa hän vieraili kirjastossamme useamman kerran ja joulun alla Tomi tuli musisoimaan ja laulattamaan joululauluja päiväkotien ja esikoululuokkien lapsille.

Kirjaston ja koulun yhteistyö oli monipuolista: järjestimme vinkkauksia luokille ja opettajat jatkoivat vanhaan tuttuun tapaan oppituntien pitämistä ja itsenäiskäyttöä kirjaston tiloissa. Lisäksi uutena toimintamuotona alkoivat kirjastovälitunnit lokakuussa: kahtena aamupäivänä viikossa viereisen ala-asteen eli Jupperin koulun oppilaat saavat tulla kirjastoon pitkällä välitunnillaan lukemaan ja lainaamaan kirjoja sekä pelaamaan lautapelejä. Parhaimmillaan oppilaita on ollut kerralla seitsemisenkymmentä.

Laaksolahden kirjaston ystävät -yhdistys on toiminut kiitettävän paljon kirjaston puolesta joka vuosi. Yhdessä kirjaston kanssa ja itsenäisesti he järjestivät tapahtumia ja toimintaa koko vuoden ajan. Heidän kutsumana saimme kirjailijavieraiksi mm. Outi Pakkasen ja Joonas Konstigin. Joka kuukausi Kirjaston ystävät järjestivät lukupiirin, johon ovat tervetulleita kaikki kaunokirjallisuudesta kiinnostuneet. Laaksolahden kirjaston ystävät ry vietti 10-vuotisjuhliaan syyskuussa; kirjasto pidettiin lauantaina 14.9. auki ja paikalla oli runsaasti alueen asukkaita. Ohjelmassa oli teatteria lapsille, puheita ja musiikkia. Jupperin koulun oppilailta saimme kirjaston tiloja koristamaan ihania piirroshahmoja ja muita taideteoksia juhlan kunniaksi. Nalle Puh, Peppi, Herra Hakkarainen ja moni muu tuttu hahmo ovat yhä esillä ja ilahduttavat lasten puolella.

 

Nöykkiö

Nöykkiön kirjasto

Nöykkiön kirjasto testaa toisenlaisen aukiolon ideaa käytännössä ja on avannut oviaan pidemmäksi aikaa. Koska henkilökuntaa ei ole yhtään sen enempää, asiakaspalvelua ei voida luvata perinteisessä laajuudessa kuin ilmoitettuina aikoina. Henkilökuntaa on toki paikalla, mutta kirjastoammatilliset tehtävät on hoidettava ja työ saattaa viedä pois näkösältä hyllyjen väliin tai kuormalaatikoiden luo.

Lastenosastoa laajennettiin purkamalla yksi seinä ja itsepalveluvaraukset muuttivat palvelualueen ilmettä.

 

Saunalahti

PikkujouluAlaharja PikkujouluBörje

Saunalahden kirjaston tärkeimmät tapahtumat vuonna 2013 olivat robottipäivä (yhteistyössä Saunalahden koulun kanssa) 29.11. ja koko perheen pikkujoulut 4.12. (kirjailijavieraana Riikka Ala-Harja ja kunniavieraana lukukoira Börje).

Lisäksi kirjastossamme tapahtui mm: kirjastoseikkailu, taaperoiden loru- ja musiikkituokio, Krokelin nukketeatteriesitys, Niina Bellin musiikkituokio, Tomi Pulkkisen joulumusiikkituokio, haltijasatutunti, leffailta yhteistyössä vanhempainyhdistyksen kanssa, kirjastopyöräilyä, tyttöjen päivä, poikien päivä, Börjen fanitapaaminen, jouluaskartelutuokio, satujoogatuokiot, viikoittainen Etsiväkerho Saunalahden koululaisille…

 

Viherlaakso

DSC01545

Lähikirjastossa asiakas on aina toiminnan keskiössä. Viherlaakson kirjastossa Bestseller-kärry on keskeinen kohtaamispaikka, jossa kirjaston asiakas ja henkilökunta kohtaavat ja vaihtavat kuulumisia sekä kirjallisuudesta että muista ajankohtaisista asioista. Usein lukuvinkit ovat molemminpuolisia.

Vuoden 2013 alkupuolella jatkuivat Viihteelliset matkat maailmaan, joissa tutustuttiin Pohjois-Afrikan kulttuuriin kirjallisuuden kautta, Viherlaaksopäivää vietettiin myös kirjastossa 15.5. ja esillä oli mm. Koulumuistoja Solvallasta n. 75 vuoden takaa valokuvanäyttely. Muita näyttelyitä pitivät mm. Igor Väisänen ja Eija Pokkinen. Yhteisvastuukeräyksen nukkenäyttelyn järjesti Nukkenurkka joulun alla.

Lapsia ilahdutettiin kahdella konsertilla. Nina Bellin konsertissa Pyörät ne pyörivät ympäri lapset pääsivät leikkimään ja Tomi Pulkkinen veti myös suuren yleisön esittämällä joululauluja. Muotoilukasvatusta kouluihin oli Viherkallion koulun 3. luokkalaisten taidonnäyte. Koululuokat kävivät kirjavinkkauksissa ja satutunteja järjestettiin pienille lapsille pitkin vuotta.

 

 

 

Kategoria(t): 2013, Espoon kaupunginkirjasto, Lähikirjastot Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.