Nuorten vuosi 2013

Nuoret saivat vuoden aikana lisää tilaa kirjastoissa: Entressessä avattiin Jukeboksi, Soukassa Pikku-Kike ja Omenassa Starttis laajeni paikanvaihdoksen myötä.

 

Starttis

 

Jukeboksissa saattoi vuoden aikana hengailun lisäksi osallistua dj-kursseille tai kokki-iltoihin. Se on myös nimensä mukaisesti ollut musiikkipaikka: klassisesta jukeboksista on voinut valita musiikkia moneen makuun. Jukeboksissa järjestettiin erilaisia musiikkitapahtumia kansanmusiikkiesityksistä venäläiseen discoon. Volyme Club -illoissa aloittelevat artistit ja yhtyeet pääsivät lavalle esiintymään.

bandi

 

Nuorisokasvatustyötä yhdessä!

Espoon nuorisopalvelut ja kirjastopalvelut yhdistivät voimansa Nuorisokasvatustyötä yhdessä! -pilottihankkeessa. Hankkeen tavoitteena oli luoda Sellon Pointtiin täysin uudenlainen toimintamalli, jossa kirjasto ja nuorisopalvelut tekevät yhteistyössä asiakaslähtöistä nuorisokasvatus- ja kirjastotyötä. Aluksi Pointissa oli kolmena iltana viikossa yksi tai useampi nuorisonohjaaja parin tunnin ajan. Elokuussa Pointtiin siirtyi kokopäiväisesti työskentelemään neljä Espoon nuorisopalveluiden nuorisonohjaajaa.

 

pointti

 

Liikuntaa ja kirjallisuutta

Kirjastoissa järjestettiin runsaasti tapahtumia nuorille. Yläkouluille suunnattu Lempibussikiertue, kirjastojen nuortenosastojen ja Cosmos Junior Cupin yhteinen jalkapalloturnaus samoin kuin nuorten oma valokuvakilpailu Kuvaskaba ovat jo vakiintuneet osaksi yhteistä nuortentoimintaa. Kirjasto osallistui myös Love-messuille, Finnconiin, Ropeconiin ja Espoo Liveen.

 

Kaunis

Nuorten Kuvaskaban aiheena oli Kaunis. Kuvaskaban voitti Erik. Kauneus voi näkyä myös karuissa asioissa.

Kirjallisuuttakaan ei unohdettu: yläkoululaisille vinkattiin eri kirjastoissa runsaasti nuortenkirjoja, tietokuvia ja sarjakuvia suomeksi, ruotsiksi ja myös venäjäksi. Entressen roolipelikerho viritti uudella tavalla kiinnostusta tarinoiden maailmaan. Nuoria opastettiin myös HelMetin käyttöön ja tiedonhakuun yleisemminkin. Kirjavinkkaukseen saatiin kuuluville nuorten omia ääniä, kun Tapiolan koulun kahdeksasluokkalaiset kokeilivat kirjatrailerien tekemistä.

Tapiolan kirjaston Pajan 3D-printterit houkuttelivat nuoria käyttäjiä heti saavuttuaan kirjastoon kesäkuussa. Syksyllä kirjastossa vieraili kouluilta tietotekniikan ja teknisen työn ryhmiä. Syksyllä nuortenkirjat ja paja saivat myös lisää tilaa vanhan musiikkiosaston tilasta.

 

Tapiola

 

Espoon kaupunginkirjaston nuortenryhmä

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.