Kauklahden kirjaston vuosi 2011

Kirjastonjohtaja Petra Laitinen jäi eläkkeelle ja Merja Peltola aloitti työnsä. Vuoden 2011 ehdoton  merkkitapaus oli Kiukkuilta. Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore piti yleisöluennon lasten ja nuorten aggressiivisesta käyttäytymisestä ja kiukuttelusta sekä valaisi, miten sen kanssa voi elää. Kirjastoon pakkautui 120 ihmistä, Raisa puhui ilman mikrofonia, ilma loppui, mutta yleisö imi jokaisen sanan ja välillä naurettiin rempseästi.

Toinen suosittu tilaisuus oli Mankbyn arkeologisista kaivauksista kertova Esinelöydöt kertovat-luento. Koiranilmasta huolimatta paikalle saapui 20 kuulijaa.
Kirjailijavieraaksi saimme Eppu Nuotion. Yleisöä oli vähän, joten vietimme tuotteliaan kirjailijan kanssa leppoisan ja pienimuotoisen illan.
Svenska klubbenin ansiosta meillä oli myös Bokprat. Vetäjät esittelivät suuren määrän kirjoja ja jakoivat ”tykättyjen kirjojen listan”.
Lukupiiri kokoontui joka kuudes viikko. Sitä vetää entinen viereisen koulun opettaja. Vakioporukkaan kuuluu puolen tusinaa kirjojen suurkuluttajaa.

Keväällä järjesttiin Perhepäivä, jossa vieraili nukketeatteri näytelmällään Mozart. Joulun alla lapset saivat tonttuilla kahdessa Nina Bellin laululeikkikonsertissa.

Senioreilla oli mahdollisuus tulla kerran kuussa tietopaja-tyyppiseen atk-opastukseen. Syksyllä kokeiltiin Läppärikerhoa. Tarkoituksena oli pitää viiden istunnon mittainen kurssi, mutta osallistujia ei ilmaantunut. Yritämme uudelleen toisella nimellä ja paremmalla tiedotuksella.
Näyttelyjään pitivät Espoon kuvataidekoulu, Käsityökerho Käki ja Stig Salin.

Päiväkodit ovat ottaneet kirjastokäynnit osaksi toimintaansa. Aikataulut niiden vierailusta sovitaan  alkusyksystä koko vuodeksi. Satutunteja oli viikoittain, yhteensä yli 60 kertaa. Pienet koululaiset tutustuivat kirjastoon ohjatusti ja muutamia kirjavinkkauksiakin pidettiin.
Suhteet alakerrassa toimivaan nuorisotila Nuokkuun solmittiin ja päätettiin järjestää jotain kivaa yhdessä.

Kategoria(t): 2011, Espoon kaupunginkirjasto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.