Leppävaaran alueen toimintakertomus 2011

Leppävaaran alueen toimintakertomus 2011

Vuoden tapaus oli lukukoira Börje. Börje toi Sellon kirjastolle ja Espoon kaupunginkirjastolle mainetta ennenäkemättömän laajasti. Kuuden TV esiintymisen lisäksi Börjeä haastateltiin yhdessä Raisan kanssa pariinkymmeneen lehteen. Börjen vanavedessä tuli muitakin lehtiartikkeleita ja TV esiintymisiä kirjastosta.
Sellon kirjastossa vietiin loppuun muutosprojekti elokuussa 2011. Muutosprojekti toi siirtoja ja muutoksia lastenosastolle, nuortenosastolle, lehtiin ja aulaan. Akustiikkaa lisättiin moneen nurkkaan. Koko kirjasto oli muutoksen jälkeen saanut uudelleen muotoillut tilat lähes joka nurkkaan. Isot juhlat pidettiin lopettajaisiksi, joissa myös lähetettiin Kerttuli ja Ella eläkkeelle. Myöhemmin syksyllä lähti Liisa V eläkkeelle.
Uusi tiimi Sello Network Solutions perustettiin helmikuussa ja se aloitti historiallisen kulkunsa Espoolaisen verkkokirjaston palveluksessa.
VHS digitointimahdollisuuden lisäksi otettiin uusi digitointipalvelu käyttöön, C-kasettien ja LP-levyjen.
Vetäviä yleisötilaisuuksia järjestettiin monia, mm nuorten tanssitapahtumat Jamit 1 & 2, Demoiltoja nuorille, Leppävaarakirjan julkistamistilaisuus, , Generaatio 2020 tekniikka, Rokkiritarit, kirjailijailtoja, poliittista salonkia, kielikahvilaa, lukupiiriä, käsityökerhoa. Asiakaskoulutuksia netinkäytössä tarjottiin laajasti ja uutena opastuksen aiheena oli mobiililaitteet ja IPadit. Bio Sello Rexin kanssa tehtiin yhteistyötä ”Missä mentiin kerran” elokuvan ympärillä. Lasten toiminnassa on tullut suosituksi Kiinalaiset harrastustuokiot, joissa piirretään ja
Henkilöstö vaihtoi ahkerasti kirjastoa, yhteensä 16 vaihtoa toteutettiin.
Asiakasraateja järjestettiin ennätysmäärä eli 9 kpl.
Viherlaakson kirjasto sai uuden erikoiskirjastonhoitajan. Laaksolahden kirjasto vietti 20- vuotisjuhlaansa.

Kategoria(t): 2011, Ei kategoriaa, Espoon kaupunginkirjasto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.