Entressen kirjaston vuosikertomus 2011

Entressen kirjaston toisena kokonaisena toimintavuotena sekä kävijämäärä että lainausluvut kasvoivat jonkin verran. Kirjaston virallista aukioloaikaa lisättiin huhtikuun alussa puolella tunnilla. Elämä vilkkaana tapahtumakirjastona jatkui. Vuoden painopisteenä olivat lapsiperheet ja perhetapahtumia järjestettiinkin peräti kahdeksan. Kirjaston Luonto- ja ympäristöviikolla helmikuussa päivää vietettiin luontoteemalla. Unikaverin perhepäivä oli vuorossa maaliskuussa, elokuun perhepäivä sujui kyläjuhlien merkeissä, syyskuussa prinsessat, supersankarit ja sirkus valtasivat kirjaston ja lokakuun harmautta piristettiin Chile-viikon perhelauantailla. Joulun alla perheille tarjottiin ohjelmaa kolmena lauantaina. Perhepäivien vieraina vuoden aikana olivat Nina Bell, Benny Törnroos, Ulla Nevanlinna sekä kirjailijat Eppu Nuotio ja Tuulikki Tolonen.

Kirjastossa kävi muitakin kirjailijoita. Merete Mazzarella kertoi vanhenemisesta helmikuun kaksikielisessä kirjailijaillassa. Helmikuussa saatiin myös Anja Snellman puhumaan Parvekejumalat-kirjastaan. Tämä vierailu oli osa ELY:n rahoittamaa Maailman uskontoja –sarjaa. Samassa sarjassa Krishna-liikkeestä eronnut Seija Vilén kertoi kirjastaan Mangopuun alla. Kirjaston syntymäpäivien kirjailijavieraina olivat Alexandra Salmela, Antti Nylén, Märta Tikkanen ja kirjaston oma runoilija Jani Nieminen. Loppuvuodesta tavattiin rennot Madventures-kirjailijat Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ja Rappiotaidetta-kirjan julkaissut Paleface kävi laulamassa ja soittamassa akustista kitaraa runsaslukuiselle yleisölle.

Lainanpäivänä kirjasto tarjosi kahvit asiakkaille. Muusikot Tomi Pulkkinen ja Riitta Leivo esiintyivät lapsille ja asiakkaille oli tarjolla runoutta sekä valmiina lainapaketteina että illan runoraadissa. Raadissa kirjaston lukupiiriläiset ja kirjastopalveluiden johtaja ja aluejohtaja pisteyttivät kirjaston tekemiä runovideoita. Helmikuussa järjestettiin myös Asuinpaikkana Suvela -tilaisuus, jossa kerrottiin, miten suvelalaiset nuoret kokevat asuinpaikkansa ja millaisia tuloksia alueen turvallisuuskävelyistä oli saatu. Puhuttiin myös siitä, mitä on hyvä ja kestävä asuminen ja miten asuinalueen yhteisöllisyyttä ja osallistavuutta voidaan kehittää.

Kirjaston asiakkaiden osallisuutta heräteltiin edellisen vuoden tapaan asiakasraadeissa. Kirjaston Lukupiirin senioreilta kyseltiin toiveita kirjailijavieraista ja ruotsinkielisille asiakkaille järjestettiin erittäin onnistunut oma ilta, jossa opastettiin iPadin ja älypuhelinten käyttöä ja kartoitettiin kirjastoa koskevia mielipiteitä ja toiveita. Nuorille pidettiin sekä nuortentoimintaa että musiikkitoimintaa pohtiva raati.

Eduskuntavaalien alla kirjastossa järjestettiin poliitikkopaneeli nuorten asemasta. Kahdeksan puolueen edustajat kertoivat näkemyksiään ja vastasivat nuorten kysymyksiin. Muitakin poliitikkoja nähtiin: tulevista presidenttiehdokkaista kirjastossa vierailivat vuoden aikana vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sekä kansanedustaja Pekka Haavisto. Muita vieraita saatiin Namibian opetusministeriöstä saakka.

Kirjastossa väiteltiin kirjastoasioista. Entressen kirjasto järjesti yhdessä Kirjastokaistan kanssa kolme kirjastodebattia, jotka taltioitiin Kirjastokaistalle www.kirjastokaista.fi. Debattien aiheena oli mm. se, millaista toimintaa kirjastossa saa järjestää. Entresse oli muutenkin näkyvästi esillä kirjastomaailmassa. Entresseläisiä osallistui kansainväliseen Cycling for Libraries –seminaariin, jossa pyöräiltiin Kööpenhaminasta Berliiniin. Matkaseminaarista tehtiin elokuva, joka on nähtävissä Kirjastokaistalla. Lisäksi Entressen kirjasto teki yhteistyössä IFLAn ja Kirjastokaistan kanssa uuden Sananvapauskalenterin, tällä kertaa englanninkielisen videosarjan kielletyistä kirjoista, The Banned Books.

Huhtikuussa kirjaston syntymäpäivillä lapsia viihdytti taikuri Mano d’Oro ja vähän vanhempia stand up -koomikko Tomi Walamies. Tomi Walamies piti myöhemmin nuorille stand up –pajan, jossa nuoret saivat kokeilla omia taitojaan. Mmiro ja B-Yake räppäsivät ja nuorille järjestettiin disco, joka jatkui klo 23.00 saakka. Huhtikuussa nautittiin myös Monikulttuurisen salongin annista. Tarjolla oli maistiaisia bulgarialaisesta, albanialaisesta, ghanalaisesta, ruotsalaisesta, somalialaisesta, suomalaisesta ja virolaisesta keittiöstä. Haastateltavana oli vuoden pakolaisnainen Saido Mohamed. Ruokateema jatkui syksyllä, kun kaupunginkirjasto sai ELY-rahaa Maailman ruokakulttuurit –sarjaan. Sarjan aloitti suomalaisen ruokakulttuurin ilta, joka toteutettiin yhdessä Tuomarilan Marttojen kanssa. Muusikot Marja-Liisa Keinänen ja Ringa Koskinen soittivat vanhoja suomalaisia soittimia. Syksyn tilaisuus oli samalla osa maahanmuuttajille suunnattua Helsinki Region Welcome Weeks –tapahtumaa.

Huhtikuussa järjestettiin yhdessä alueen Hyvinvointityöryhmän kanssa jo perinteeksi muodostunut Meistä on moneksi –tapahtuma. Estradilla vaihtuivat tanssi- ja musiikkiesitykset ja yli 40 paikallista tahoa esitteli toimintaansa. Kirjasto teki vuoden aikana yhteistyötä myös SPR:n kanssa maahanmuuttajanaisten Eerika-hankkeessa ja maahanmuuttajien neuvontapalvelulla, In Espoolla, oli syksyllä päivystysaika Soppyssamme.

Kesäaikaan avasimme jälleen teltan kirjastomme sisäpihalle. Siellä oli kaikenlaista ohjelmaa: tanssitunteja, ulkopelejä, musiikkia ja mehua sekä mukavaa seuraa lomalapsille ja -nuorille. Toimintaa pyörittivät kesätöihin palkatut nuoret. Kesäkuussa Sirkus Aikamoinen esiintyi kirjaston pihalla ja yhdessä Metropolian kanssa toteutettiin yhteisöteatteria. Elokuun lopulla liikuntatoimi järjesti nuorille liikuntaneuvontaa.

Syksyllä jatkuivat asiakasopastukset. Kirjasto järjesti pitkin vuotta erittäin suosittuja internetin ja tietokoneen peruskursseja sekä sosiaalisen median ja kuvankäsittelyn työpajoja. iPadin ja älypuhelinten työpajoissa kirjaston senioriasiakkaat ja nuoret tutustuivat yhdessä laitteiden hienouksiin. Kirjaston opastuksiin osallistui kaikkiaan yli 300 asiakasta. Lisäksi Lainaa kirjastonhoitaja –palvelun suosio kasvoi vuoden aikana: henkilökohtaista opastusta annettiin lähes 90 kertaa. Entressen kirjasto oli itsekin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja kuvia ja videoita kirjaston arjesta ilmestyi verkkoon runsaasti.

Myös koululaiset kävivät opissa. Suomen- ja ruotsinkielisiä kirjavinkkauksia sekä kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetuksia pidettiin 120 kertaa. Niihin osallistui lähes 2500 koululaista. Satutunteja järjestettiin säännöllisesti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja somaliperheitä kutsuttiin tarinankerrontailtoihin. Vauvat pääsivät runokylpyyn kerran kuussa suomeksi ja ruotsinkieliseen babypoesiin muutaman kerran vuoden aikana. Kirjaston oma varjonukketeatteri esiintyi lastentapahtumissa. Perhepäivien lisäksi järjestettiin Nallepäivä ja Mielikirjapäivä.

Aikuisten lukupiiri ja käsityökerho kokoontuivat säännöllisesti. Lastenosastolla jatkoi Sanataidepaja, jossa kuutta eri äidinkieltä puhuvat tytöt kokoontuivat kerran viikossa voimaantumaan ja opettelemaan itsensä ilmaisua. Käsinukkepaja kokoontui sekin lähes viikoittain, ja järjesti joulukuussa näytöksen, jossa kerholaiset esiintyivät yhdessä tekemiensä käsinukkien kanssa. Yläasteikäisten Tyttöjen kerho kävi vuoden aikana retkillä: Linnanmäellä, elokuvissa ja tutustumassa Helsingin Tyttöjen talon toimintaan. Nuortenosastolla aloitettiin syksyllä ruuduttomien päivien kokeilu. Tällöin nuorille tarjottiin tietokoneiden ja pelilaitteiden sijaan muuta toimintaa. Vilkkaalla nuortenosastolla järjestettiin myös peliturnauksia, Mun musavideo-iltoja ja SingStar-laulukisoja. Mielikirjapäivänä nuortenosastolla pyörähti käyntiin Mummolasimulaattori.

Syksyllä Maailman uskontoja –sarjassa Timo Kuivanen kävi kertomassa oman näkemyksensä Hare Krishna-liikkeestä ja sarjan päätti tutkija Kadriye Bedretdinin luento Suomen tataareista. Albanialaisen tanssin ja musiikin iltaa vietettiin marraskuussa. Syksyn merkkitapahtumia kirjastossa oli yhdessä kulttuuritoimen kanssa järjestetty Chile-viikko. Viikolla kirjastossa järjestettiin mm. rumputyöpaja ja aikuisille näytettiin chileläisiä elokuvia Sinisessä huoneessa. Chileläisen kulttuurin illassa Sergio Prudant kertoi Chilen runoudesta ja muusikot Rodrigo Espinoza ja Elisa Wistuba Lorca loihtivat lämpimän tunnelman syksyiseen iltaan.

Vuoden aikana Keski- ja Pohjois-Espoon kirjastopalveluiden aluejohtaja ja Entressen palvelupäällikkö vaihtuivat. Muutoksien ja vilkkaan arkityön tueksi henkilökunta sai työnohjausta.

Eeva Jäppinen
kirjastopalveluiden aluejohtaja

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.