Ison Omenan & Opinmäen kirjastojen vuosi 2016

Ison Omenan kirjasto

Vuosi 2016 alkoi vanhoissa tiloissa, mutta uusi uljas tulevaisuus siinsi jo kirkkaana edessäpäin.

Viikottaiset toiminnot kuten satutunnit ja kielikahvilat jatkuivat ennallaan totuttuun tapaan ja kevään suurina tapahtumina mainittakoon Harry Potter- päivä ja perhepäivä. Kulissien takana riitti koko ajan vilskettä. Suunnittelimme monenlaista uutta Palvelutoria silmällä pitäen. Poistimme aineistoa, testasimme huonekaluja ja laskeskelimme sähkötolppia pohjapiirustuksista.

Jatkoimme erilaisia kokeiluja, kuten varaushyllyn uudistus. Aineiston kellutus otettiin Espoossa käyttöön ja sekä genremuutokset että luokkamuutokset tarroitettiin uudelleen.

Kesän kynnyksellä aloitimme Palvelutorin sisustuksen ja osa työntekijöistä teki siellä töitä mm. hyllyjen päätypleksejä asentaen ja uusia kalusteita kuntotarkastaen.

Heinäkuussa järjestimme kierrätyspäivän asiakkaille: kokosimme kaikki ylijäävät kalusteet nuortentilaan ja päästimme satamäärin kiinnostuneita valitsemaan sieltä omansa. Muut huonekalut toimitettiin mm. muihin kirjastoihin ja Omnian tiloihin.

Maanantaina 25.7. aloitimme aineiston siirron ja hyllyttämisen uusissa tiloissa.

Vanhan kirjastomme pieni Paja toimi vanhoissa tiloissa, mutta innolla valmistauduimme Palvelutorin suureen pajatilan täyttämiseen. Varustukseen kuului mm. laserleikkuri, VR ja SLA-3d-tulostimet ja vannesaha. Täysin uutena aluevaltauksena avasimme soittohuoneen ja musiikkistudion.

Vietimme Palvelutorin avajaisia torstaina 11.8. Avajaisissa oli mukana kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Tapiola Sinfonietta ja kirjailija Pajtim Statovci. Avajaispäivänä Palvelutorille löysi tiensä 15.000 asiakasta!

Avajaisten jälkeen järjestimme kahden viikon ajan tapahtumia kuten käsityöpäivä, pajapäivä ja hyvinvointipäivä huipentuen Espoo-päivään. Kävijöitä oli todella paljon. Palvelutorin stage mahdollisti mittavamman tapahtumatuotannon kuin vanhoissa tiloissa.

Syksyllä tapahtumat täyttivät lähes päivittäin kirjastomme. Lisäksi meillä oli paljon yhteistyötapahtumia esimerkiksi nuorisopalveluiden ja liikuntapalveluiden kanssa. Tapahtumissa huomioitiin eri kohderyhmät kuten lapset, nuoret, seniorit, maahanmuuttajat.

Suurina tapahtumina mainittakoon Suomen kansallisoopperan Taaperoiden taikahuilu, Benjamin Peltonen, Eläintenpäivä, Suomalainen kansanusko -luentosarja ja Aleksanteri I:n tanssiaiset.

Pienempinä tapahtumina pyörivät mm. Novellikoukut, Omenatarhan palvelutalon ”tarinatuokiot” ja tukiviitotut satutunnit.

Palvelutorin avarat ja monikäyttöiset tilat mahdollistivat kouluyhteistyön aloittamisen aivan uudella tavalla. Myös uusi opetussuunnitelma innosti kouluja syksyllä sankoin joukoin tutustumaan uuteen kirjastoomme.

Lastenosasto Taimen pääpainona oli alkuvuodesta Tarinoiden kylän ulkoasun ja ilmeen toteuttaminen lasten ja asiakkaiden kanssa, mm. ”tarinoiden linnut” – projektin kautta

Järjestimme syksyllä kaksi perhepäivää. Ensimmäisessä oli mukana Tarinoiden kylän visuaalisesta ja tarinallisesti muodosta vastanneet kirjailijat Katri Kirkkopelto ja Reetta Niemelä

Toinen palvelutorilla järjestetty perhepäivä otti painopisteekseen ”Isät ja lapset yhdessä”. Ohjelmassa oli mm. isien letityspajan ja mahdollisuuden valmistaa isälle kustomoitu avaimenperä isäinpäivälahjaksi. Kansallisena pelipäivänä järjestimme sekä lapsille, että aikuisille mahdollisuus pelata stagen isolla screenillä Rocket League – peliä ja monenlaista muuta puuhaa.

Vanha nuortentila Starttis kuopattiin muuton yhteydessä ja uuden nuortentilan nimeksi valittiin Vox.  Alkusyksystä startattiin yhdessä palvelutorin ja usean ulkopuolisen toimijan ja sponsorin avulla futsal-jengi ”FC VOX” , johon kutsuttiin erityisesti maahanmuuttajataustaisia nuoria.  Jengin toiminta oli jättimenestys ja vaikkei varsinaisia turnausvoittoja vielä ollutkaan, niin yleinen meininki ja toiminta ovat todella kovalla tasolla.

Opinmäki

Opinmäen kouluyhteistyö jatkui yhtä tiiviinä kuin aiemminkin. Vinkkaukset, kirjastonkäytön opetukset, animaatiopajat, kirjanselkärunot ja Pajaan tutustumiset täyttivät kirjaston viikoittain. Osa opettajista käytti kirjastoa säännöllisesti ja KULPS-kirjailijavierailut ja työpajat ilahduttivat normaaliarkea.

Legojen kanssa opeteltiin fysiikan peruslakeja kerhotoiminnassa ja luovan kirjoittamisen kerho jatkoi myös suosittuna. Vuoden aikana ryhmiä vaihdettiin useasti, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan.

Päiväkotien kanssa jatkoimme useaa satutuntia viikossa. Samoin järjestimme konsertteja alueen päiväkodeille rakennuksen auditoriossa. Eskareiden kanssa aloitimme koneettoman koodaamisen, jossa tutustuimme koodaamisen periaatteisiin leikkien kautta.

Muutimme kirjastotilaa kesällä viihtyisämmäksi ja rajasimme tietokoneille erillisen alueen. Kävijämäärät nousivat myös iltaisin ja opiskelijat löysivät paikan ilta- ja viikonloppujen lukupaikkana. Opinmäki kiinnosti yhä vierailijoita ja kirjaston toimintaa pääsi esittelemään säännöllisesti erilaisille ryhmille.

Omissa tapahtumissa tarjottiin alueelle mm. käsitöitä, yhteislaulua, elokuvia ja puutarhanhoitoa. Teimme paljon yhteistyötä alueen toimijoiden, esim. Suurpelto-seuran, Marttojen ja Opinmäen markkinoinnin kanssa, ja menimme tapahtumiin kertomaan toiminnasta ja keskustelemaan alueen asukkaiden toiveista.

Lopuksi

Matinkylä-Olarin alueen kirjastoelämää leimasi vuonna 2016 aineiston poisto, uuden Palvelutorin viimeistely, muuton hulina ja uusiin tiloihin asettuminen ja monenmoiset tapahtumat. Kirjastomme kävijämäärät nousivat lähes 4000 päivittäiseen kävijään, koko vuonna kävijöitä oli yli miljoona. Jos metro joku päivä valmistuu, niin määrä varmasti kasvaa.

Kategoria(t): 2016, Kirjasto Omena. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.