LEPPÄVAARAN ALUEEN VUOSI 2015

 

Sellon kirjasto on tapahtumakirjasto, tekemisen kirjasto ja kirjataivas.

Kirjasto myllertyi ja keskitti asiakaspalautteen perusteella toiminnan ja tekemisen alakertaan ja hyllymeri rauhoitettiin lukemiselle ja opiskelulle. Lehtien siirtyminen yläkertaan ei miellyttänyt kaikkia, koska vaikka hissit ovat käytettävissä, huonosti liikkuva joutuu näkemään lisävaivaa, kun on jo joutunut kauppakeskuksessa nousemaan monta tasoa ylöspäin. Uuteen sijoitukseen on sittemmin totuttu ja talon kolme hissiä ovat olleet häiriöttä käytössä. eLehti-tabletit on saatu käyttöön asiakkaille.

Lehtialue-2.-kerrokseen

Alakertaan siirtynyt Paja on saanut näkyvyyden kautta paljon uusia asiakkaita ja voi Lastenmaan läheisyydessä palvella koululaisia entistä paremmin KULPSinkin mukaisissa kirjaston tehtävissä.

Paja legorobottikerhosta

Sellon kirjasto sai Library Ranking -palvelututkimuksessa parhaat pisteet! www.libraryranking.com on sitä mieltä, että palvelu ansaitsee kuusi tähteä eli täydet ”which means exceptional”.

Pajan-kurssi

Kirjanäyttelyissä on ollut vaihtuvuutta ja särmikkyyttä, esimerkkinä vaikkapa palautetta kirvoittaneet sateenkaari- ja pride-näyttelyt. Näyttelyt ovat myös näkyneet hyvin kirjaston sosiaalisessa mediassa. Entiseen Galleria Annan tilaan rakennettu ajankohtaisalue sai uuden ilmeen Noemi Dienesin suunnittelemana ja palvelee kiireisen asiakkaan kirjallisuuden tarvetta pokkari-, uutuus- ja bestseller -hyllyjen lisäksi.

ajankohtaisalue

Yläkerrassa avattiin kaksi tutkijanhuonetta rauhalliseen työskentelyyn ja huoneet ovat olleet hyvin käytettyjä. Henkilökunta on sovittautunut jäljelle jääneisiin huoneisiin hyvässä sovussa.

LGBTQ_näyttely_aulassa(3)

Leppävaaran alueen ruotsinkielisiä asiakkaita ilahdutettiin aikuisten ruotsinkielisen kokoelman kasvattamisella. Kirjasto Omenasta saatiin Selloon mittava täydennys uutuuksia, mielenkiintoisia teoksia vuosien varrelta ja erityisesti klassikoita. Uudistunutta kokoelmaa juhlittiin aprillipäivänä Claes Anderssonin ja Annika Cleon musiikin tahdittamina.”​

Lasten ja nuorten palvelut ovat kehittäneet osastojen toimivuutta, tapahtumia ja koulujen sekä päiväkotien palveluja. Yhteistyö nuorisopalvelujen kanssa Pointissa sujuu hyvin. Toimintatapa on kiinnostanut laajasti kirjastojen ja nuorisopalvelujen toimijoita muualla Suomessa. Syyskaudella vastaanottokeskusten nuorten mukaan ottaminen on sujunut alkuhämmennyksen jälkeen hienosti. Yhteistyö lähialueen ryhmäkotien kanssa on saatu hyvään alkuun. Sellon kirjastosta on ollut henkilökuntaa mukana kirjastoautojen käynneillä kauempanakin olevissa vastaanottokeskuksissa.

Pakolaisnuoret(4)

Uusi oivallus tapahtumien puolella on päiväteemat: Lastenmaan Torstaitohinat ja Pajan perjantait jatkuvat hyvän vastaanoton ansiosta! Alle kouluikäisille suunnatut Torstaitohinat pitivät sisällään satutunteja, konsertteja, varjoteatteria, musaloruja ja askartelua.. Perjantaipajoissa rakennettiin legorobotteja, korjattiin tietokoneita sekä pelattiin Minecraftia. Satutuntien kielien rikkaus ja musiikki erottuvat tarjonnassa aivan erityisesti. Ekaluokkaisten Ella-juhlat , espanjankielisen kulttuurin Kolibri-festivaali,  Harry Potter- ja Eläinten päivä –tapahtumat keräsivät kirjastoon suurimmat määrät innokkaita osallistujia.

Harry Potter Book Night

Opettajille järjestettiin syksyllä tilaisuuksia, joissa kerrottiin kirjaston tarjoamista pedagogisista palveluista sekä annettiin mahdollisuus tutustua erilaisiin laitteisiin ja toimintoihin. Esittelyssä olivat mm. pajan laitteet, musiikin tekemiseen tarkoitetut iPadit sekä studiotilat. Kouluille tarjottiin KULPSin mukaisia palvelupaketteja: Opiskellaan kirjastotaitoja, Kirjavinkkaus, Kirjailijatapahtuma kirjastossa sekä Ideoidaan ja tehdään yhdessä. Lukiolaisten tiedonhaun ohjaukset käynnistettiin ja lukiot käyttivät ahkerasti myös kirjavinkkauspalvelua.

Yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa järjestettiin syksyllä lukuisia mediakasvatustuokioita esikoululaisille. Mediakasvatusta annettiin myös Mediat auki -hankkeen työpajoissa sekä yksityisen pelinkehittäjän kanssa yhteistyössä toteutetuissa Dibitassut-tarinatyöpajoissa.

Ropecon-etkotLinnea

Sellossa lastenaineiston lainaus on kasvanut 6,09 %, kun koko Sellon lainaus laskenut -2,90 %. Lähikirjastojen lastenaineistojen lainausluvut ovat kasvaneet yli kymmenellä prosentilla. Lasten lainojen osuus on 36 % kaikista Sellon lainoista

Sellon kirjastossa toimii Venäjänkielinen kirjasto OKM:n rahoituksella.

 

VIHERLAAKSON KIRJASTO VUONNA 2015

Tänä vuonna Viherlaakson kirjastossa oli erityisesti monia musiikkitapahtumia. Keväällä oli kaksi Musiikinmuistelutilaisuutta, joissa kuunneltiin ja samalla muisteltiin mm. sota-ajanmusiikkia ja italo-iskelmää. Suuren suosion sai Viherlaaksopäivänä esiintynyt Helmetin enkelit-trio, joka soitti ja laulatti euroviisuja menneiltä vuosilta.

enkelit viheri

Kirjailijavieraat Matti Rönkä ja Kati Tervo vetivät lukusalin täyteen. Matkoja maailmaan-tapahtumissa tutustuttiin taas afrikkalaisiin kulttuureihin ja syksyllä käynnistyi käsityöpiiri. Kirjastossa oli useita näyttelyitä, kuten Pro Espoonjoki ry:n Rakennuksia joen varrelta-valokuvanäyttely.  Valokuvista kävijät tunnistivat hyvin rakennuksia, joista osa on jo purettu.

Matti-Rönkä-Viherlaaksossa

Lapset ihastuivat Taaperoiden musiikkilorutuokioihin ja Metkamatka-kiertue sai innokkaita osallistujia makaroni- ja animaatiotyöpajoihin ja marionetti-esitykseen.

Tomi Pulkkinen ja Ulla Nevanlinna esiintyivät kirjastossa. Pinssipajassa tehtiin pinssejä ja syksyllä koulukirjoja muovitettiin innokkaasti. Päiväkotiryhmille järjestettiin lukuisia satutunteja.

 

LAAKSOLAHDEN KIRJASTO VUONNA 2015

Laaksolahden kirjastossa järjestettiin MetkaMatka, Tomi Pulkkisen ja Riitta Leivon esitys Kirjastoseikkailu sekä Taaperoiden musalorutuokio Marjatta Karjalaisen ja Timopekka Sillantauksen vetämänä. Yhteistyö Jupperin koulun kanssa jatkui luokkakäyntien, kirjavinkkausten ja kirjastovälituntien muodossa.

Laaksolahden-kirjaston-tapa

Laaksolahden kirjaston ystävät järjestivät aikuisten tapahtumia kirjastossa ja hallitus teki ystävyysvierailun Sellon kirjastoon, mitä aluejohtaja kovasti arvosti.

 

Teksti ja kuvat

Erna Marttila, Timo Ylönen, Katia Shklyar, Noemi Dienes, Soili Salosaari, Auli Tukiainen ja Oili Sivula

 

Kategoria(t): 2015, Lähikirjastot, lastenkirjastotyö, Leppävaaran alueen kirjastot, Venäjänkielinen kirjasto Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.